SUKUPUOLEEN VIITTAAVAT OIREET IN YOUR DREAMS

Meidän tavoin ihana Salla» odottaa yllärikolmosta ja bongasin Sallan blogista vauvan sukupuoleen liittyvän "testin". Testimielessä se on enää turha, mutta koska mä oon jo ensimmäisen ja ihan viimeistään toisen raskauden kohdalla ollut sitä mieltä, että "sukupuolioireet" on ihan no-no, ajattelin poimia tästä "faktat" ja heittää omat kommenttini niiden paikkaanpitävyydestä. Kursivoidut eivät pitäneet paikkaansa, lihavoidut pitivät ja yliviivatuista ei ollut kokemusta tai en osaa sanoa.

1) Jos kannat vatsaasi matalalla, vatsassasi on poika. Tyttövatsa on korkealla.

- Noup! Ennen mahan tipahtamista mulla poikavatsat on alkaneet rintojen alta ja päättyneet häpykumpuun kun taas oletettu tyttövatsa on ollut paljon tyhjempi rintojen alta ja varsinainen vatsa ollut vasta alempana.

2) Jos vatsasi ei näy takaapäin, on vatsassasi poika. Jos vatsa leviää sivuille niin tyttö.

- Yhdessäkään raskaudessa mulla ei ole näkynyt vatsa takaa, mutta tuntuu, että tällä kertaa se on kasvanut aiempaa enemmän sivuille.

3) Jos olitte yhdynnässä pari päivää ennen ovulaatiota, on vauva tyttö. Jos ovulaatioaikana niin poika.

- Mullahan on vaihdellut kierto 10 - 70 päivän välillä, 15 - 46 päivän välillä sekä 10 - 45 päivän välillä, joten on mahdoton sanoa juuta tai jaata yhdeltäkään kerralta, vaikka kiinnostaisi tietää pitääkö tää paikkaansa.

4) Jos kärsit pahoinvoinnista, vatsassasi on tyttö. Pojasta ei ole pahoinvointia.

- Tää on ehdottomasti suurin syy, miksi mä kumoan sukupuoleen viittaavat oireet ihan heittämällä! Pojista oksensin yhteensä 44 viikon ajan 24/7 ja sen lisäksi satunnaisesti. Tytöstä oksensin viikkojen 10 - 20 välillä noin 12 aamuna 1 - 2 kertaa aamussa eikä sitä voinut poikien jälkeen edes kutsua oikeaksi pahoinvoinniksi.

5) Jos mielesi tekee suolaista, kertoo se pojasta. Tytön odottajat ovat persoja makealle. 

- Taas väärin. Ensimmäisestä pojasta vedin kumpaakin yhtä lailla, koska kaikki ylimääräinen pysyi parhaiten sisällä. Toisesta pojasta makea himotti paljon ja vedin järjettömät määrät karkkia. Tytöstä Kinderit on maistuneet turhan hyvin ja toisinaan uppoaa pingviinituutit, mutta pääasiassa mua kyllä himottaa enemmän kaikki suolainen. Kotiruoka ja sipsit maistuisi nytkin.

6) Jos syöt paljon hedelmiä, on vauva tyttö. Pojan odottajille maittaa juusto ja liha.

- Kaikissa raskauksissa liha on ällöttänyt tosi paljon. Esikoista odottaessa söin italianpataa ilman lihaa, toista odottaessa imppailin tiskiainetta paistaakseni kanaa ja kolmannesta oon noukkinut lihat monesta ruuasta pois, mutta urheasti tehnyt lapsille kaikkea. Toisesta en muista himoa hedelmiin, mutta esikoisesta söin paljon satsumeja, kuten tästäkin kiivien lisäksi.

7) Jos jalkasi ovat kylmemmät kuin normaalisti, odotat poikaa. Tytön odottajat eivät huomaa eroa.

- Riippuu raskauskolmanneksesta. Palelen muutenkin herkästi, mutta alkuraskauksissa oon ollut aina ihan jäässä ja palelu on kuitenkin helpottanut viikkojen kasvaessa. Mä oon ollut neljän vuoden aikana yli kaksi vuotta raskaana enkä enää edes muista normaalia lämpöä niin vaikea sanoa huomaanko eroa vai en.

8) Jos rintasi eivät ole kasvaneet huomattavasti, on vatsassa poika. Nopea kasvu viittaa tyttöön.

- Njäh. Mulla on tavallisesti niin olemattomat tissit, että nää on kasvaneet joka kerta huomattavasti.

9) Jos säärikarvojen kasvu on hitaampaa kuin aiemmin, odotat tyttöä. Jos vauhti kasvaa, saatte pojan.

- Esikoisesta piti paikkaansa, toisesta oli päinvastoin ja nyt mä en juurikaan huomaa eroa.

10) Jos syke on alle 140, on vauva poika, jos yli niin tyttö.

- Mä en muista, että yhdenkään syke olisi ikinä ollut alle 140, vaan aina vähintään 150+. Se on kuitenkin pitänyt paikkaansa, että tytöstä syke on joka tapauksessa ollut vähän poikia korkeampi.

11) Kiukkuisuus kertoo tytöstä. Jos olet rauhallinen ja hyväntuulinen, enteilee se poikaa.

- Esikoisesta en hirveästi muista, koska kaikki keskittyi vain pahoinvointiin, mutta pienimmistä on pitänyt paikkaansa. Keskimmäistä odottaessa mulla oli lehmät hermot ja olin pelottavan tyyni. Nyt musta tuntuu, että räjähtelen nollasta sataan ja pojat saa mut jatkuvasti itkemään eikä aina kovin hyvällä...

12) Jos käsien iho on aiempaa kuivempi, saatte pojan. Jos taas normaalia pehmeämpi, tytön.

- En kyllä muista, en osaa sanoa.

13) Jos linea negraa ei ole tai se ylettyy vain navan alapuolelle, odotatte tyttöä. Navan yli mennessä odotatte poikaa.

- Mulle ilmestyi napaan asti yltävä linea negra esikoista odottaessa eikä tää ole kummassakaan välissä ehtinyt lähteä. Toisen kohdalla linea negrassa ei tapahtunut muutoksia, vaan se ylsi edelleen vain napaan. Yritän välillä suihkun jälkeen tarkastella peilin kautta onko ensimmäiset arvet jo ilmestyneet ja jokin aika sitten hämmästyin, kun neljä vuotta samanlaisena pysynyt linea negra olikin yllättäen jatkanut kasvuaan. Tän suhteen mennään siis kaikissa raskauksissa ihan päinvastoin.

14) Arat ja verestävät ikenet viestivät tytöstä. Jos näin ei ole, on tulossa poika.

- Poika x3. Ei arista, ei verestä. Pojista piti kuitenkin paikkaansa.

15) Tyttöä odottaessa äiti kärsii närästyksestä, pojasta näin ei ole.

- Tää menee pahoinvoinnin kanssa melkein samaan kategoriaan sillä erolla, että närästää nytkin. Mua on närästänyt joka raskaudessa ihan järjettömän paljon ja vaikken raskauden aikaisiin uskomuksiin uskokaan, on mua ja muita mietityttänyt viestiikö järkyttävä polte vielä kolmannenkin kerran pienestä tukkajumala(ttare)sta.

16) Tyttö vie äidin kauneuden ja poika korostaa sitä.

- Kiitos yhteenlasketun 44 viikon oksentamisen, pojat ei korostaneet mitään, mutta vähän tähän liittyvä uskomus on totta ja tytöstä mun iho on kukkinut ihan hulluna läpi raskauden. Vatsa on edelleen säästynyt, mutta rintakehästä löytyy finnien jättämiä arpia.

Että se siitä! Esikoiselle (poika) T9/P5, toiselle (poika) T9/P4 ja kolmannelle (tyttö) T6/P4, eli kaikkien tulisi olla tyttöjä. Vau.fi:n testi » puolestaan veikkasi poikia tytöiksi ja tyttöä pojaksi. Kiinalaisen kalenterin» mukaan ainoa oikein mennyt on keskimmäinen. Legendan mukaan Maya-intiaanit määrittelivät vauvan sukupuolen äidin iästä synnytyshetkellä ja synnytysvuodesta. Jos molemmat luvut on joko parillisia tai parittomia, tulossa on tyttö. Jos toinen luvuista on parillinen ja toinen pariton, luvassa on poika - eli päin puuta meni Mayoillakin. Ainoa paikkaansa pitänyt juttu on ollut sormustesti, joka näytti jo syntyneiden sekä tulevien lasten sukupuolet heilumalla tai pyörimällä ranteen päällä. Tää näytti meille ensin kahta poikaa ja sitten tyttöä, jonka jälkeen pysähtyi kokonaan. Mä oon tehnyt testin muutaman kerran raskausaikana ja tulos on joka kerta sama, mutta ihan huuhaatahan nää on. Sukupuoleen viittaavat oireet ja testit in your dreams.

KOLMEN RASKAUDEN EROT JA YHTÄLÄISYYDET

Hämmästelin jo keskimmäistä odottaessa miten erilaiset raskaudet oli keskenään ja se saa eri keskusteluissa mut kumoamaan kerta toisensa jälkeen uskomukset tyttö- ja poikaraskauksiin liittyen. Koska tää kolmaskin on erilainen kahteen aiempaan verrattuna niin mun oli pakko vähän listailla...

1) Syke

Uskomusten mukaan tytön syke on poikien sykettä korkeampi ja pojan sykkeen uskotaan liikkuvan 130 - 140 välillä. esikoisen syke vaihteli 143 - 164 välillä ja tulevan keskimmäisen 140 - 167 välillä. Lisäksi pojalla on rauhallisempi tu-tum-tu-tum ja tytöllä laukkaavampi padam-padam-padam. Esikoisen siis tulisi olla poika ja toisen tyttö. Vauvan syke on vaihdellut 146 ja 174 välillä enkä mä oo muistanut edes kiinnittää huomiota tämän tyyliin. En kuitenkaan usko sykkeen kertovan oikeasti mitään vaan olevan sen ihan täysin riippuvainen vauvan sen hetkisestä tilasta.

2) Pahoinvointi

Jonka otsikon perään voisin lisätä kymmenen huutomerkkiä (!!!!!!!!!!). Esikoisesta oksensin 24/7 raskausviikolta 4  aina synnytykseen, 40+3, asti. Toinen päästi jo helpommalla, koska oksensin 24/7 vain raskausviikolla 8 - 16 ja tämän jälkeen satunnaisesti. Kolmannen kanssa erityisesti tää on aiheuttanut hämmennystä, sillä raskausviikkojen 10 - 20 välillä mä oon oksentanut noin 10 - 13 aamuna korkeintaan kahdesti. Ja nimenomaan aamulla, eli tää on vihdoin sitä kuuluisaa aamupahoinvointia. Huono olo on edelleen ihan aamusta iltaan, muttei se ole mitenkään rajoittavaa. Oon edelleen sitä mieltä, ettei tää tällainen pahoinvointi oo yhtään normaalia! Mun kohdalla uskon siis pahoinvoinnin tarkoittavan poikaa ja hyvän olon tyttöä, mutta toisaalta mun äiti oksensin musta kuten mä esikoisesta..

3) Mieliteot ja ällötykset

Esikoisesta söin ihan järjettömät määrät roskaruokaa, pienemmästä puputin salaatteja. Tällä kertaa mun on pahan olon takia tosi vaikee keksiä hyviä ruokia, mutta parhaiten uppoaa ihan peruskotiruoka. Meillä on kotona kiertävä ruokalista, josta otetaan järjestyksessä seuraava ruoka sitä mukaan kun niitä pitää tehdä ja näin vältetään pelkkä makaronilaatikko - kanakastike - muusi - jauhelihakastike -lista, kun ei tarvii kiireessä keksiä mitä syödään seuraavaksi. Kotiruoka on maistunut niin hyvin (senhän myös huomaa, hahah), että mä innostuin lisäilemään uusia ruokia listalle ja nyt en malta odottaa, että pääsen kokeilemaan kaikkia kerran. Liha on ollut kuitenkin jokaisella kolmella kerralla se tökkivä asia ja jossain vaiheessa oli inhottava miettiä ruokaa, kun kaiken lihan pureskelu ällötti. Mitään yhtä erityistä ällötystä en edes keksi.

4) Ulkonäkö

Esikoisesta mulla oli iho hyvässä kunnossa, mutta keskimmäisestä finnejä löytyi kasvoista ja nyt homma on räjähtänyt käsiin. Mulla oon ihan hullu määrä finnejä, joihin kasvot ei riitä vaan niitä löytyy ympäri kroppaa paikoista, joissa niitä ei ole ikinä ollut. Leukaluun alue, kaula, niska(!!), solisluiden alue, lapaluiden alue, kyljet?? Mä luulin alempaan kollaasiin asti, että oon paljon, paljon isompi mitä keskimmäisestä suurin piirtein samoilla viikoilla, mutta olin näköjään väärässä. Mahasta mä kyllä veikkaisin tällekin kerralle poikaa. Oon kuullut, että poikia odottaessa karvankasvukin kiihtyisi ja se piti ainakin silloin paikkaansa.

5) Fiilikset

Esikoisesta mulla oli koko ajan niin varma poikaolo kuin voi olla. Keskimmäisestä poikaolo oli lähes koko ajan lukuun ottamatta kahta päähänpistoa, mutta tyttöolo muuttui aina päivässä takaisin täysin varmaksi poikaoloksi. Nyt mä oon tosi hämmentynyt siitä, ettei mitään oloa ole. Mulla ei ole pienintäkään hajua sukupuolesta, ei pienen pientä fiilistä suuntaan tai toiseen. Toisaalta mä pystyn kuvittelemaan meille vaan poikia ja masukuvia katsellessa tulee poikafiilis, mutta unissa vauva on ollut aina tyttö. Nimen takia odotan ultraa (koska mulla on vahva fiilis, että pienen rakenteet on kunnossa) ja mahdollista sukupuolen paljastumista jo niin kovin, etten tiedä miten pysyn kirjaimellisesti housuissani vielä vähän aikaa! Vielä 2,5 vuorokautta ja jos saadaan sitten tietää se sukupuoli niin tilaan vauvalle heti tuttinauhan nimellä varustettuna. Kerroinko jo, että jännittää?

VAHINKO KIERTÄMÄÄN

Tiedättekö sellaiset hetket, kun henkilö A laittaa someen kuvan ruuasta/herkusta X, jonka jälkeen henkilön B on ollut pakko saada tätä ja lisää myös oman kuvansa, ja sitten se juttu lähtee leviämään ympäriinsä? No mä olen ainakin joutunut aika usein näiden kuvien uhriksi ja laittanut vahingon kiertämään. Ehkä tänään saan olla henkilön B asemassa, sillä Mirka lisäsi tänään blogiinsa» ohjeen esimerkiksi ruissipsien levitteeseen ja ikävästi vähän ennen poikien lähtöä kauppareissulle. Ei varmasti oo vaikea arvata mitä heitin kauppalistalle... 

Mä oon vähän huithapeli varsinkin keittiössä, joten mitat olivat vähän jotain sinne päin ja sipuliksi valikoitu iso sipuli, koska sitä ei vaan voi olla liikaa (vaikka kuinka närästäisi ennestään...). Ennen oon dippaillut ruissipsejä tylsästi pelkkään tuorejuustoon, joten tää toi vaihtelua ja oli oikeesti tosi hyvää! Voisin syödä vaikka miten paljon kyllästymättä, mutta neuvolassa ei ehkä ilahduttaisi, kun seuraavan kerran nousisin vaa'alle. Tätä syödessä aloin tosin haaveilemaan samasta levitteestä uuniperunoiden täytteenä, joten perunahimo» ei taida olla päätöksessään vieläkään. Että sieltä vaan ohjetta ylös ja kiroamaan sitä, miten kaiken pitää aina olla niin hyvää.

MITEN KÄVI PRIMPERANIN?

Pöydälle jäi, kuten arvelinkin. Painoni mukaan mun tulisi ottaa 5mg, eli puolikas tabletti. Lääkäri oli kuitenkin kirjoittanut 1 tabletti 1 - 3 kertaa päivässä, joten yhtenä iltana koitin sitten sitä yhtä. Ensin pahoinvointi häivisi melkein olemattomiin ja sitten tuli väsymys, joka mainitaan myös tuoteselosteessa. Oli perjantai-ilta ja 21:00, kun vilkaisin kelloa ja tajusin nukkuneeni sohvalla 1,5 tunnin ajan. Ennen lääkettä mulla oli kyllä kaikkensa antanut olo, kuten joka ilta pojan nukahtaessa, muttei mitenkään erityisen väsynyt. Ei niin väsynyt, ettenkö olisi jaksanut hyvin katsoa ohjelmia, joita sinä iltana piti. Yhdistin siis väsymyksen Primperaniin enkä uskaltanut enää aamulla ottaa kokonaista.

Lauantaina heräsin tutun pahoinvoinnin kanssa ja päätin ottaa tuoteselosteen ohjeistuksen mukaan puolikkaan tabletin. Ei vaikutusta. Kuuden tunnin kuluttua otin taas ohjeen mukaan puolikkaan tabletin, jolla ei taaskaan ollut mitään vaikutusta. Jatkoin samaa joitakin päiviä, mutta lopulta lopetin sen turhaan napsimisen, kun olo oli kuitenkin ihan sama kuin ilman näitä. 

Mulle jäi kuitenkin hyvin mieleen, miten se 10 milligramman annos sai olon hyväksi, joten päätettiin odotella A:n vapaapäivään ja kokeilla vielä kerran siinä toivossa, että aiempi väsymys olisikin ollut sattumaa. Väärin. Aika pian Primperanin jälkeen mulle iski ihan järkyttävä väsymys. Yritin hetken aikaa pysyä väkisin hereillä, mutta siitä seurasikin vain vielä kamalampi ahdistus enkä vain voinut pysyä paikoillani, koska teki mieli hakata päätä seinään ahdistuneisuuden takia. Luovutin ja menin nukkumaan. Unta riitti taas sen 1,5 tunnin verran. 

Mun osalta pahoinvointilääkkeiden kokeilu sai jäädä niihin kertoihin, koska on sanomattakin selvää, etten mä mitenkään pystyisi hoitamaan esikoista siinä tilassa. Viime keskiviikon aprillipilana meillä käynnistyi 12. raskausviikko, jolloin oppikirjan mukaisesti pahoinvoinnin tulisi vähentyä. Vedin sillit nassuun ja kuravedet perässä enkä usko hetkeäkään. Oloja (lue: oksentamista) on nyt kestänyt noin 4,5 viikkoa yhden päivän tauolla ja mulle se on lopulta ihan ok. Vihaan sitä tunnetta yli kaiken (kukapa ei...) ja A:n säälivä katse saa itkemään, mutta silti. Pahoinvointi on lähipiirissä niin olematonta, että täähän on varsinainen lottovoitto, kun omalle kohdalle sattui - ja vieläpä kahdesti.

Vahingonilo on paras ilo, musta huumori parasta ja sarkasmi kuuluu vahvimpiin lajeihini, että kyllä tää tästä. Viime kerrasta oon nykyään jo vahingonilonen, eli vielä tääkin naurattaa!

HEI, HEI MITÄ KUULUU?

Kun joku jo ehti kyselemään. Jos esikoiselta kysyttäisiin, se varmaan kuuntelisi hetken hiljaa ja sitten nyökkäisi. Oma vastaukseni lienee tällä hetkellä aika sama ja voisin vastata, että kuuluu. Oksentamisen ääntä ja pientä uhmaa. Luojan kiitos vaan pientä! 

Mä oon voinut nyt edellisviikon lauantaista asti melko huonosti ja kuluneen viikon aikana sisällä on pysynyt lähinnä vain Hesen hampurilaiset ja jäävuorisalaatti-kurkku-salaattijuusto-nuudeli -mössö, jälkimmäinen aina eiliseen asti. En tiedä saanko edes syödä salaattijuustoa eikä hampurilaiset taida varsinaisesti kuulua raskausajan ruokavalioon, mutta mulla ei yksinkertaisesti ole enää vaihtoehtoja. Kaikkea muuta (jogurtteja, vispipuuroa, muroja) syön ainoastaan siksi, että on paljon mukavampi oksentaa ruokaa kuin sappinestettä. 

Viileät ruuat eivät auta, kiinteät ruuat eivät auta, pahoinvointirannekkeet eivät auta, navan teippaus ei auta. Oikeastaan mikään ei auta pahoinvointiin täysin, mutta jääpalat ja ne hampurilaiset helpottaa oloa hetkeksi. Mieli sen sijaan stressaa jo nyt, montako kiloa saan tällä pahoinvoinnilla ja ruualla tällä kertaa aikaiseksi. Soittelin viime viikolla neuvolaan ja sain ohjeeksi kokeilla B6-vitamiinia tähän oloon, mutta ainakaan lauantai-sunnuntai-maanantai-tiistai -kokemuksella en oo huomannut mitään eroa. Jos ei tästä ole apua niin sähköinen resepti pahoinvointilääkkeisiin odottaa ja se on viimeinen toivo.

Toisinaan on hetkiä, jolloin vaan itkettää. Itkettää jatkuva paha olo ja jatkuva oksentaminen. Sitten muistan, miten en viime raskaudessa päässyt edes sängyssä istumaan, koska oksensin heti. Join pillin kanssa samalla maaten, jotta sain jotain pysymään sisällä. Sen muistamisen jälkeen jaksaa taas kummasti ja on niin tyytyväinen siihen, että oon edes tolpillani. Välillä naurattaa, kun touhu alkaa menemään aika ruutinilla.

Kaikki päivät ei ole helppoja. Oksentaminen vie todella voimat ja toisinaan poika syö tavallisella tuolilla istuen, kun kädet ei yksinkertaisesti jaksa nostaa tätä syöttötuolin korkeudelle. Uloskaan en viime päivien aikana ole uskaltanut yksin lähteä, koska pelkään huonon olon yllättävän entisestään, joten huutelepa sitä sitten Hätäkahvi-Facebook-ryhmässä apuja saamaan vastahakoinen kaveri sisälle, kun et enää yksin pysty. Silloin tällöin tunnen omaavani varsinaisia supervoimia, kun jammaillaan Piiri pieni pyörii -laulua laulaen 10 sekuntia sen jälkeen, kun oon ensin heittänyt ateriat kaaressa pihalle. Lihapullatkin loihditaan olemattomilla voimilla.

Mutta eiiii, emmä tahdo vielä sortua valittamaan sen enempää. Tää kaveri sai alkunsa niin helposti, olo voisi olla vielä paljon heikompikin ja viime raskaus korvattiin niin järkyttävän helpolla vauvalla. Vaikken olekaan menettänyt toivoa täysin, varaudun siihen, että sama tulee jatkumaan vielä 32 viikon ajan. Nautin sitten vaikka viimeistä kertaa siitä, miten joku niin pieni tyyppi voi vaikuttaa muhun näin suurella tavalla olematta edes varsinaisesti täällä.

KUN ODOTTAA ESIKOISTAAN

Saattaisi tahtoa tietää pari asiaa, joita ei välttämättä osaa ajatellakaan tai joista ei puhuta ääneen. Kysyin alunperin ideoita postaukseen nuorten äitien Facebook-ryhmästä, mutta lopulta mun oli todella vaikea kirjoittaa esimerkiksi kivusta imetyksen aikana, koska puremisia lukuun ottamatta en oo itse sellaista kokenut. Alla oleva asiat on siis niitä, joista itse sain tietää vasta tilanteen ollessa jo omalla kohdalla.

1) Sf-mitan vertailu

Sf-mitta kertoo kohdun koon. Jatkuvasti törmään keskusteluihin, joissa kysellään muiden sf-mittoja, koska oma on niin suuri verrattuna joidenkin muihin samalla viikolla olevien mittoihin. Pienestä tai suuresta mitasta on turha huolestua, jos oma käyrä vain kasvaa tasaisesti ja muiden mittoihin on turha vertailla muuta kuin mielenkiinnosta, sillä ne eivät kerro omastasi mitään.

2) Väsymys

Vauvavuoden aikana en ollut missään vaiheessa mitenkään järjettömän väsynyt, koska saatiin nukkua 8 tunnin yöunia putkeen jo pojan ollessa pari kuukautta. Raskausaikana olin kuitenkin sitäkin enemmän ja vaikka väsymys pitkin raskautta on normaalia, se on normaalia vain tiettyyn pisteeseen asti. Jatkuva ja loputon väsymys on merkki jostain muusta. Omalla kohdallani se kertoi kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja herätyskellojeni olisi pitänyt soida jo paljon aikaisemmin. Ennen lääkitystä ehdin olemaan aika huonossa kunnossa, joten siksi en voi painottaa riittävästi, että kuunnelkaa sitä omaa kroppaa. 

3) Supistusmittari

Tai mikä lie oikealta nimeltään onkaan. Se hetki, kun mahan ympärille laitetaan vyö, joka mittaa supistuksia. Mä kuulin, että niitä laitteita on kahdenlaisia: Laitteita, jotka mittaavat supistuksia nollasta sataan ja laitteita, jotka mittaavat nollasta kahteensataan. Nolla = ei supistuksia, 25 = lieviä supistuksia, 50 = selkeästi tuntuvimpia supistuksia, 75 = kunnon supistuksia ja 100 = synnytssupistuksia. Väärin. Luvut eivät todellisuudessa kerro mitään, eivät ainakaan kaikissa laitteissa. Kun me oltiin sairaalassa 26. marraskuuta, supistusmittari näytti lukuja 10 ja 20 välillä, vaikka mua sattui ihan helvetisti. Väärän tiedon takia olin täysin varma, että meidät lähetetään takaisin kotiin ja mainitsin asiasta kätilöllekin. Tämä kuitenkin korjasi, ettei numeroilla ole väliä ja käski vaihtaa sairaalavaatteisiin. 5,5 tuntia ja poika oli syntynyt. Ei siis kannata tuijotella lukuja liikaa tai vetää omia johtopäätöksiä ilman ammattilaista.

4) Jälkivuoto, jälkisupistukset ja muut kivut

Olojeni takia mä en viime kerralla käynyt synnytysvalmennuksessa. Kotona vältin synnytysjuttujen lukemista, jotta en aiheuttanut itselleni turhaa pelkoa, joten lopulta en tiennyt siitä oikeasti mitään muuta kuin että vauva tulee ulos tavalla tai toisella. Vaikken ehtinyt saamaan puudutusta, synnytys oli ok eikä siinä tilanteessa ehtinyt ajattelemaan mitään ylimääräistä. Ei siis mitään yllätyksiä (paitsi, etten todella saanut sitä epiduraalia, vaikka se oli ainoa toive). Yllätykset alkoivat vasta synnytyksen jälkeen ja ensimmäisenä sain kuulla, että alakertani tulisi vuotamaan muutamia viikkoja. Ehkä itsestäänselvyys joillekin, mutta mulla ei todella ollut tietoa tästä. Järjellä ajateltuna ihan luonnollinen asia, mutta ei vaan ollut käynyt mielessä. 

Toisena asiana yllätti jälkisupistukset ja muut kivut. Supistukset eivät siis lopu heti synnytykseen vaan niitä ilmenee vielä senkin jälkeen. Esikoisen jälkeen ne ovat useimmiten vielä lieviä, mutta kuulemani mukaan kovenevat huomattavasti seuraavien kohdalla. Kääks. 

Suurin järkytys tuli kuitenkin vasta ensimmäisellä vessareissulla. Se järkyttävänhirvittänkamalanhelvetillinen kipu! Se kirvely. Mä luulin, että värkki irtoaa seuraavien vuorokausien aikana, mutta paikoillaan yhä. Vessareissut oli kuitenkin valehtelematta yhtä helvettiä ja parin viikon ajan kiroilin ääneen. Pientä helpotusta toi käsisuihkulla suihkuttelu asioidessa ja todellakin suosittelen sitä. Parin viikon ajan myös istuminen oli aika tuskaa. Istuin aina ihan varovaisesti ja jos olin ottanut kunnon asennon, ylös pääseminen oli hi-das-ta. Mä en tahdo pelotella tällä eikä kaikilla varmastikaan tunnu niin kamalalta, mutta oma kokemukseni oli tämä.

5) Tiheän imun kausi

Vauvalla ilmenee tiheän imun kausia, ensimmäinen sellainen on useimmiten muutaman viikon iässä. Vauva tuntuu roikkuvan rinnalla 24/7 ja monet luulevat maidon olevan lopussa, joten sortuvat antamaan korviketta "nälkäiselle" vauvalle. Todellisuudessa vauva ei ole yhtään sen nälkäisempi, mutta maidon tarve on kasvamassa, joten tämä roikkuu tissillä tilatakseen lisää. Tiheän imun kausia tulee muutamia ja jos toivoo imetyksen jatkuvan, suosittelen kestämään. Mä luulin lähemmäs kymmenen kertaa, että maito loppuu ja imetys on siinä, mutta olin väärässä.

6) Oma ruokavalio voi vaikuttaa vauvaan

Meillä on itketty masuvaivoja naurettavan vähän ja niillä harvoilla kerroilla vastaus on löytynyt omalta lautaseltani. Kaalit, herneet, sipuli ja pavut ovat niitä, jotka ovat jääneet parhaiten mieleen. Poika sieti hyvin suklaan mussutukset ja limppareiden juomiset, mutta oon kuullut monelta, että ne saattavat saada vauvan vatsan kipristelemään, kuten myös mm. energiajuomat, kahvi ja ruisleipä. Vauvan itkiessä vatsaa, kannattaa miettiä omaa ruokaa ja sitä, onko siinä mahdollisesti jotain, joka sen voisi aiheuttaa.

Pidempään miettiessä lista varmaan jatkuisi pidempäänkin, mutta nää on asiat, jotka mulle tuli mieleen, kun mietin, missä asioissa olen toisella kerralla viisaampi. 

HELPPO POLKU KALTEVANA VIETTI MUTKAAN

Mä olen aina ollut sitä mieltä, että rikas mielikuvitus on rikkaus (rikas mielikuvitus on rikkaus, for real? Enkö parempaa keksinyt..), mutta oon myös saanut huomata, että aika usein se tekee hallaa etenkin näin mieleltään herkälle tyypille. Rautavaaran tragedia» kosketti tuttuun tapaan useiden muiden uutisten tavoin, mutta erityisesti siksi, että yksi menehtyneistä lapsista oli vain kuukautta omaa poikaa vanhempi. 

Aihe on noussut sosiaalipornoksi ympäri somea ja minkä tahansa sivuston avaankin, otsikoissa mainitaan varmasti sana Rautavaara. Mielessä pyörii sata ja yksi kysymystä. Miksi näin pääsi käymään? Miten joku pystyy? Miksei kukaan auttanut? Olisiko voinut auttaa? Ensimmäinen ajatus uutista lukiessa taisi olla punaisella kirjoitettu ja alleviivattu teksti "Miksi myös lapset!?". Jokaisella on oikeus riistää oma henki, mutta kuinka kukaan saattaa tehdä sellaista omille lapsilleen?

Äidin teko oli väärin, ihan helvetin väärin, enkä puolustele sitä lainkaan, mutta tosiasia on, ettei kukaan voi tietää mitä ja miksi joku käy päässään läpi. Ei siitäkään huolimatta, vaikka olisi itse kokenut jotain samaa. Voi vain kuvitella ja jotain syyttäen tai ketään syyttelemättä minä kuvittelen. Tiedän miltä tuntuu olla väsynyt elämään.

Tasan vuosi sitten olin väsynyt. Niin väsynyt, etten koskaan voinut kuvitella sitä tunnetta itselleni. Väsynyt olemiseen ja olemattomuuteen. En muista siitä ajasta enää paljoakaan. Muistan vain väsymyksen ja sen, kuinka kaikki oli hyvin, kun äiti kävi katsomassa. Äiti teki ruokaa, siivoili ja makoili sängyllä pelaamassa Candy Crushia. Kaikki oli ok, kunnes tuli ilta ja äiti lähti kotiin. Joka kerran jälkeen jäin sänkyyn itkemään, enkä edes tiedä miksi. 

Neuvolassa kyseltiin oloja ja kerroin, että supistelee jatkuvasti ja vähän väsyttääkin. "Tuntuuko siltä, että jaksat kuitenkin?" Joo, jaksan mä. Yhtenä päivänä heräsin puheluun kello 13, vastasin neuvolatädille automaattisesti, että huomenta ja koitin kuulostaa pirteältä, kunnes tajusin itsekin, kuinka tyhmältä olin kuulostanut. Tuli neuvolapäivä ja kerroin tutuista supistuksista. "Tuntuuko siltä, että jaksat kuitenkin?" Joo, jaksan mä. Vähän kyllä väsyttääkin. Itse asiassa väsyttää kai vähän enemmän. Jos totta puhutaan niin nukun 22 tuntia vuorokaudesta ja pari tuntia käytän itkemiseen.

Kun kirjoitin aiheesta postauksen», kaunistelin asiaa. "Väsyttää ja oksettaa, supistaa ja sattuu, olo on kuumeinen, tuntuu, ettei jaksa." oli pientä. "...Ihan tosissani toivon tyypin putkahtavan maailmaan muutamaa viikkoa ennen oletettua ajankohtaa." oli pientä. Olisin halunnut kuolla, toivoin kuolevani ja toivoin saavani sikiön pois sisältäni - mieluiten kuolleena. Ihan sama, kunhan en näkisi sitä koskaan. Ajatukset olivat kamalia, häpeilin niitä ja jossain syvällä sisälläni tiesin, etteivät ne olleet omiani. Vasta nyt uskallan sanoa ne ääneen niin kuin ne ovat. Kaunistelematta ja kiertelemättä. Olisin tahtonut tappaa itseni. Yhtenä iltana menin metsään, laitoin puhelimen äänettömälle, enkä vastannut A:n puheluihin tai viesteihin. Itkin ja toivoin, että pääsisin pois. Kun tulin takaisin, menin sanaakaan sanomatta istumaan kuumaan suihkuun ja itkin lisää. 

Jonkin ajan päästä pääsin kolmatta kertaa tutkituttamaan kilpirauhasarvot, joista lopulta selvisi kilpirauhasen vajaatoiminta ja sain lääkkeet, jotka muuttivat kaiken alle viikossa». Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan usein masennuksena enkä ihmettele enää lainkaan, sillä siltä se todella tuntui. Oon koko 3,5 vuoden aikana saanut blogiini yhden loukkaavan kommentin, kun anonyymi totesi raskauteni kuulostavan täysin normaalilta (kyllä, ilmeisesti kahdeksan kuukauden sängyssä makaaminen on normaalia) ja käski ajatella ihmisiä, jotka sairastuvat raskausaikana tai sen jälkeen masennukseen. Niin, enhän minä tiedä.

Pointtina oli se, että kukaan ei osannut kuvitellakaan mitä mun sisälläni pyöri viime vuoden syys-lokakuussa. Ei tiedä vieläkään, koska edes tämä teksti ei pysty niitä asioista avaamaan. Kukaan meistä ei tiedä mitä Rautavaaran turmassa menehtyneen äidin päässä liikkui. Kukaan terve ei tiedä mitä sairaassa mielessä on. Kukaan sairas ei voi täysin tietää mitä toisen sairaan mielessä on. Mulle löydettiin lääkitys ennen lopullista sekoamista, mutta kaikille ei. Kuten sanoin, en hyväksy äidin tekoa ja lasten hengen vieminen on viimeinen asia, jonka tulen ymmärtämään, mutta... Taustalla oli epäilemättäkin väsymystä. Ehkä mustasukkaisuutta tai sairaus. Ehkä pelkkää itsekyyttä. Kukaan meistä ei tiedä eikä meidän tarvitsekaan tietää. Juliaa» lainatakseni... Kukaan (tai mikään) ei tuo näitä enkeleitä enää takaisin.

RASKAUDEN OPPIKIRJA

Raskaus, tuo kahden ihmisen välillä tapahtuvan tapaturman mahdollinen seuraus ja noin yhdeksän kuukauden ajan kestävä riesa, joka huipentuu sietämättömään kipuun ja siihen tunteeseen, kun noin 3,5 - 4,5 kiloinen vonkale suorastaan valahtaa ulos aukostasi sulan voin lailla.

1) Raskauden hehku

Nainenhan on tunnetusti hehkeimmillään raskaana ollessa - parhaiten taitaa kuvata sanat looks like a raato. Yhdeksän kuukautta meikittömänä sängynpohjalla pieruverkkarit jalassa ja hiukset hätäoksennusnutturalla, eli ne saattavat sisältää mitä tahansa takuista torakoihin. Kun vihdoin ja viimein selviät neljän päivän homehtumisen jälkeen seiniä pitkin suihkuun, huomaat muistuttavasi taljaa ja voit lähes letittää kolmen sentin säärikarvasi... Ja käsi... Ja maha... Ja hmmhmm. Mitenkäs se vaa'an lukema, joka alkaa loppuraskaudessa hipomaan älykkyysosamäärän lukemia? Mähän söin vaan 15 euron pihvin, jonka jälkeen kaasuteltiin vielä kamalan nälän kanssa Heselle hakemaan jälkiruokahamppeja kotimatkalle? Niin, että miten tässä nyt näin kävi?

2) Vaatetus

Raskausviikolla yhdeksän huomaat, kuinka farkkuleggingsit alkavat kiristämään vatsan kohdalta ja päätätte lähteä ostoksille. Kaikki vaatteet muistuttava lähinnä tiskirättejä ja kootkin ovat joko XS tai XXXL, joten suuntaat lähimpään Prismaan ja nappaat hyllystä mukaan parit leggingsit, jotka varmasti menevät koko raskauden ajan, sillä tämän hetkisen pahoinvoinnin takia tulet käymään ainoastaan neuvolassa. Raskausviikolla 20+ perseesi alkaa olemaan jo sen luokan ghetto booty, ettet kehtaa enää vetää kyseisiä pöksyjä jalkaasi ja näin ollen tyydyt kulkemaan pieruverkkareissa. Samoihin aikoihin huomaat jotain tapahtuneen myös paidoille: Joku on leikannut niistä kymmenen senttiä lyhyempiä ja nyt mahasi pilkottaa kuin kaljamahaisella +50-vee Jormalla. Onneksi kaapin perältä löytyy myös muutama vähän pidempi paita. Jossakin vaiheessa huomaat masusi muodon muuttuneen ja omat lökärit alkavat hieman kiristämään, niinpä siirryt kanssaeläjäsi housuihin. Viikon 35 paikkeilla saatat huomata, että saat kiristää housujasi koko ajan ja kappas vain... Mahasi roikkuu jo polvissa, joten eipä ihme! Kaikkien kannalta varmasti parempi pysytellä ihan vain alusvaatteissa (mikäli ne mahtuvat päällesi) ja toivoa, ettei vastapäisen talon asukkaat istu kiikarit silmillä ikkunassa. Ja niistä alusvaatteista puheen ollen... Jotain on ilmeisesti tapahtunut myös rinnoillesi, kun imetysliivejä ostaessa joudut turvautumaan koko ajan suurempaan ja suurempaan vaihtoehtoon, ja yhtäkkiä huomaat siirtyneesi koosta 75A koon 80E pelastusliiveihin, joita chihuahuasi voisi käyttää vaikkapa laskuvarjona etsiessään pakoreittiä parvekkeelta tulipalon sattuessa.

3) Liikkuminen

Pahoinvoinnin ja huimauksen seurauksena pitelet kiinni seinistä päästäksesi vessaan. Itseäsi 60 vuotta vanhempi pariskunta kiitää ohi kauppareissulla. Neljän minuutin ajomatkan päässä sijaitsevaan neuvolaan on lähdettävä puoli tuntia ennen, jotta on riittävästi aikaa kävellä parkkipaikalle. Verhoja laittaessa saat jännittää, riittääkö akrobatiasi ja voiko kyseisestä toiminnasta ylipäätään selvitä hengissä. Romanttisella iltakävelyllä ollessa kaksilahkeinen käy viemässä koirat edeltä kotiin ja tulee uudelleen kaatosateeseen varmistaakseen, ettet hyydy. Seuraavana iltana et pääse kävelylle, sillä jonkun mielestä 2km/h tuntivauhti on liian hidas. Tuttua? Voi kyllä. Liikuntaan voidaan totta kai laskea myös seksi. Tekeekö jonkun muka oikeasti mieli hytkyä ja heilua peiton alla, kun on jo muutenkin pahoinvointia ja jatkuva sähkövatkain vaginassa -fiilis? Kovin on hempeily huipussa, kun loppua odottaa oksennus kurkussa ja lopulta hädin tuskin ehtii vessaan asti. Kymmenen vuoden selibaatti suorastaan houkuttelee!

4) Hajuaistin herkistyminen

Kouluaamu. Heräät virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen ja raahaudut vessaan. Peset kasvosi kylmällä vedellä, otat pyyhkeen ja hetkinen... Joku lurjus on taatusti pyyhkinyt kuukauden pesemättä olleen sukupuolielimensä pyyhkeeseesi!! Ihan varmasti on... Se haju..  Avaat ripsivärin. Mikä haju... Hengityksen pidättäminen. Pöntölle suuntaaminen. Oksennus. Koirat kirmaavat vauhdilla katsomaan, mikä on hätänä ja tuovat järkyttävän hajun mukanaan. Loppuraskauden saatat toistella lauseita "Haista tätä!", "Hyi, mikä haju...", "Haiseeks täällä?" tai "Hyi v...u!".

5) Pahoinvointi

Alkaa viikolla 4+, tulee kuulemma loppua viikkoon 12 mennessä, kunnes huomaat olevasi tippaletkun päässä. Menee varmasti ohi ennen puoliväliä, mutta löydätkin itsesi halaamasta pönttöä kello 00:01 samalla, kun 40+0 tulee täyteen. Muksua ja makaronia. Kalapuikkoja ja purkkihernekeittoa. Tänään nuudeli-kanakeitto on lempiruokaasi, joten sitä sietää tehdä todella suuri kattilallinen. Seuraavana päivänä laatta lentää pelkästä ajatuksesta - tänään tahdot tortilloja! Tortilla-ainekset odottavat jääkaapissa, muttet voi avata sen ovea, sillä sisältö saa yökkimään... Tänään tahdot kalapuikkoja. 24/7 vessassa makaaminen alkaa tuntumaan selässä, joten on parempi siirtyä sänkyyn, jonka vieressä on enemmän muovikasseja kuin mainoksen liukuportaissa räkäpapereita. Et voi nousta edes juomisen ajaksi istumaan ilman purjoamista, joten ryystät pillillä kuin pahempikin vuodepotilas. Tukka oksussa ja silmät punaisena odotat uutta päivää ja toivot sen olevan parempi.

6) Närästys

Toistaiseksi kovin tuntematon vaiva, josta olet vain kuullut. Eräänä iltana olet menossa nukkumaan, mutta rintalastan alla tuntuu kamalalta. Tunnin päästä sama tunne tuntuu kurkussa, parin tunnin päästä poltteelle ei löydy enää sanoja. Onneksi on aamuyö, anoppi on lähdössä pian töihin ja voi olla pelastava enkeli tuomalla Rennietä kello 04:20. Mitä? Rennie onkin imeskely-/purutabletti eikä veteen sekoitettava nappi? Tästä lähin on turha lähteä mihinkään ilman uutta ystävääsi. Vedät sitten napaasi sipsiä tai karkkia, mandariineja tai jogurttia, kylmää tai kuumaa - vaikka niitä kalapuikkoja - on närästys luonasi kuin takiainen. Teetpä mitä vain, älä k-o-s-k-a-a-n unohda Rennietä muutamaa metriä kauemmaksi. Koskaan.

7) Väsymys

Hemoglobiinisi huutaa 146, mutta sitä ei kyllä käytöksestä huomaa. 16 tunnin yöunien jälkeen on hyvä mennä suihkuun ja jatkaa siitä kuuden tunnin päiväunille. Kello 21:00 on loistava aika syödä vähän aamupalaa, jotta pääset pian yöunille. Pesänrakennusvietti ja energia - kyllä!  Energiaa nukkumiseen löytyy vaikka muille jakaa, eikä ole epäilystäkään, etteikö tekisi mieli rakentaa kunnon pesä peitoista ja tyynyistä. Tämä se vasta on elämää ja kuudentoista tunnin unet voivat taas alkaa. Huom! Vessan ovea ei tule laittaa lukkoon, sinne voi nukahtaa.

8) Supistukset ja jomotukset

Harjoitussupistuksia saattaa esiintyä hieman ennen puoliväliä, mutta mistä sitten tietää, milloin supistukset kypsyttävät paikkoja? Ei hätää, kanssaeläjäsi kertoo sen kyllä sinulle!! Raskausviikko 29 ja ihan vain pieni sairaalareissu sunnuntai-illan aktiviteetiksi, jotta voidaan tarkistaa, että kaikki on normaalisti ja mitäpä vielä... Siellä sitä makoillaan kortisonipiikit pakarassa ja estolääkkeet vatsassa. Ai tältäkö tän pitäiskin tuntua? Eihän sitä nyt mitenkään voinut tietää, ettei se vesimelonin tunne värkissä ollutkaan normaalia, eihän? Vedäpä kunnon itkupotkuraivarit niin saatat päästä parin päivän päästä kotiin mukanasi liikkumis-, istumis- ja yhdyntäkielto, hurraa! Estolääkityksen jälkeen on kaksia eri supistuslajeja: Säännölliset "Miks nää ei voi jo sattua?" -supistukset ja epäsäännölliset Tapposupistukset. Parhautta on, kun taliaivot hokevat vieressä Tapposuppareiden aikaan, että "Äläs nyt, nää on vasta niitä harjoitussupistuksia!!!!!". Aijaa, tiedätkö sä, mitä mun tekis mieli harjoitella sulla??  Ehkä niiden taliaivojen onni on, että Tapposupistusten aikana mä en todellakaan saa sanaa suustani sen kivun takia.

9) Hormoneista

Raskauden aikana on syytä varautua jos jonkinlaisiin itkupotkuraivareihin ja mielialanmuutoksiin. On täysin luonnollista itkeä silmät päästä, koska juuri äsken ohitetun maatilan laitumella oli hirvittävä määrä ylisuloisia lehmiä odottamassa lypsylle pääsyä. On myös täysin normaalia revetä hillittömään nauruun kymmenen sekuntia edellisestä tapahtumasta, koska nyt mielessä pyörii, että mitäpä jos siellä odottaisikin joku aamu lehmien seassa yksi hirvi. Vinkki: Vaikka olisit kuinka vihainen, älä kiipeä näkötorniin, jos et oo sata varma, että pääset omin avuin sekä ylös että alas. Saatat jäädä puoliväliin.

10) Jotta mielenterveys pysyy ruodussa

Hankkiudu Kaksplussan bimbojen (tiedättehän? Ei ihan Äityleihin verrattavissa, mutta lähes) kanssa samaan FB-ryhmään, jossa voitte jakaa kaiken paikkakuntanne säästä aina alapäässä sijaitseviin suonikohjuihin! Mitä tänään syötäisiin? -keskustelu siirtyy sujuvasti keskusteluun peräpukamista vain muutaman kommentin ajassa. Ryhmän keskeisenä ideana tapella siitä, kuka puhuu ja kuinka paljon: Yasmine Auringonkukka Päivänsäde saa poistua, sillä ei ole kertonut verenpainettaan kahteen viikkoon, samoin Sirpa-Leena, joka postaa tänään seinälle neljättä kuvaa (täällä bingo!). Muuta ajanvietettä saattaa olla mm. avioeron vireille saaminen ja milloin kenenkin osoitteen selvittäminen.

11) (Mahdollisessa) seuraavassa raskaudessa

Pidä ruokapäiväkirjaa, jotta voit lopulta laskea, montako kertaa söit Hesellä tai Mäkkärissä. Älä muuta, säästyt ylimääräiseltä sairaalareissulta. Mahan kasvun seuraamisen sijaan kuvaa viikko viikolta levenevää persettä.

12) Tiivistettynä

Raskaus on yhtä maukasta aikaa kuin maksalaatikko sekoitettuna muusiin. Yhdeksän kuukauden pilvissä leijumisen jälkeen jätetään edelleen ne traktorin sisäkumit olohuoneen nurkkaan ja syötetään e-pillerit vaikka akvaariokaloille, jotta päästään uusintakierrokselle mahdollisimman pian.

Oikeesti vituttaa homona, mut suosittelen unohtamaan kaiken luetun, jos sarkasmi ja paska huumori ei oo sulle tuttu laji. Voidaanko vaan ottaa ja lähtee taas ulos.

HURRAA THYROXIN!

"Se on sitä alkuraskauden pahoinvointia, menee yleensä ohi kahdenteentoista viikkoon mennessä." "Alkuraskaudesta saattaa väsyttää, pahin on kohta jo ohi ja pesänrakennusvietti herää." "Eiköhän se viikkoon 20 mennessä oo hävinny. Se on ollu niin runsasta, ettei kyllä koko raskautta kestä." "Pahoinvointi on vieny voimia niin ei oo ihme, jos väsyttää." "Ai se vaivaa edelleen, no nyt ollaan jo loppusuoralla! Ei kestä enää montaa viikkoa." "Loppuraskaudessa sitä saattaa ilmetä vähän väsymystä." Joo, niinpä, näinhän se on.

37. raskausviikko on täyttymässä kovaa vauhtia ja sen verran pitää kyllä sanoa, että täällä se pahoinvointi kummittelee edelleen. Nimimerkki: Enpäs taida avata jääkaappia tänään. Jotain on kuitenkin viime päivien aikana tapahtunut...

Vielä 1,5 viikkoa sitten olo oli paljon pahempi mitä tämä postaus» antaa ymmärtää. Väsytti ja itketti. Saatoin herätä 16 tunnin yöunilta, käydä pikaisesti suihkussa, jatkaa nukkumista aina iltaan asti ja herätä "aamu"palalle kahdeksan aikoihin. Parina kertana oli pakko päästä suihkuun huutoitkemään kilpaa yläkerran laulavan naapurin kanssa. Viikonpäivästä ei ollut tietoa, ajantaju oli ties missä ja sillä hetkellä päässä pyörineet ajatukset tuntuvat nyt hullun puheilta.

Mullahan tutkittiin elokuussa kilpirauhasarvoja raskausviikolla 26, kun pahoinvointi vain jatkui jatkumistaan. Vastaus kuitenkin oli "No oli niissä vähän jotain, mut vajaatoiminnan sijaan ennemminkin liikatoimintaa niin ei sille sit mitään oikein tehdä", mutta kuinka ollakaan muutaman viikon takaisesta kontrollista selvisi se vajaatoiminta. 

Lääkkeeksi sain Thyroxin 25μg, jota olen nyt viikon verran popsinut kaksi tablettia päivässä ja huomenna niitä olisi tarkoitus ottaa neljä/päivä. Väsymystä on toki edelleen ja nukun vieläkin myöhään, mutta eron on kyllä huomannut jo nyt, kun nukkumisen sijaan tekee mieli tehdä ja mennä. Maanantaina käytiin kurkkaamassa ensimmäistä kertaa mun pian kolmen kuukauden ikäistä serkkupoikaa ja kaupassa oli pakko saada auttaa kassalla olevaa mummoa. Tiistaina laitoin vauvan huoneen kuntoon ja eilen käytin varmaan pari tuntia vessan/kylppärin siivoamiseen. Ryhmäläisiltä jo kyselin, että mahdankohan viikon päästä hyppiä seinille, kun annoskoko tuplaantuu. Musta tuntuuu, että A mulkoilee jo nyt tätä pirttihirmun paluuta, mutta mä voisin kyllä huutaa, että hurraa Thyroxin, löysin taas itseni!

MITÄ JOS EI KULTAA?

"Jännittääkö?", se keskustelupalstojen, ryhmien ja tuttavien yleisin kysymys. Ei, ei jännitä. Pelottaa. Takana on tuskalliset 7,5 kuukautta ja edessä ainakin muutama viikko lisää. Väsyttää ja oksettaa, supistaa ja sattuu, olo on kuumeinen, tuntuu ettei jaksa. 

Liian monta "Kyllä se siitä, aika kultaa muistot" -lausetta. Aijaa, ohjekirjassako niin lukee? Koska joku muu unohti, unohdan minäkin? En kiellä, etteikö joskus kävisi niin, mutta olon ollessa tämä, kenenkään on turha tulla laukomaan asiasta mitään - kukaan kun ei loppupeleissä tiedä, miltä nimenomaan musta tuntuu - ei vaikka kuinka olisi joskus kokenut saman. Pelkästään hyvällä tarkoitettu lause, joka saa kuitenkin vain lisää ahdistusta aikaan. Lause, joka saa pelkämään: Mitä jos ei kultaa? Mitä jos olo ei parane? Olisi niin paljon asioita, joita haluaisin jo päästä tekemään, mutta mitä jos ei jaksa? 

Osa porukasta tuntuu kuvittelevan, että olisin päässyt raskaudesta muita helpommalla, olenhan sentään saanut levätä ja valmistautua rauhassa. Levätä tai levitä. Todellisuudessa pää on yhtä pumpulia ja valmistautumisen sijaan sitä on yrittänyt pysyä järjissään. Ensimmäinen paska mutsi -fiiliskin on jo oven takana, kun ihan tosissani toivon tyypin putkahtavan maailmaan muutamaa viikkoa ennen oletettua ajankohtaa. Tuntuu niin pahalta, ettei osaa edes selittää. Vaikka olo onkin tällä hetkellä tämä, haluan toivoa ja uskoa, että se helpottuu huomattavasti, kun pääsen raskauden jälkeen ensimmäistä kertaa pienelle kävelylle värikkäiden lehtien joukkoon tai kastelemaan tennarit niihin sulaneella lumella. 

Aluksi ajattelin kirjoittaa tämän vain itselle muistiin, sitten luonnoksiin, jonka voisin paremman mielen tullessa julkaista, mutta Julian postaus» sai jakamaan ajatuksia jo nyt. Ehkäpä juuri omasta olosta johtuen kyseinen postaus herätti niin monia ajatuksia ja vasta luettuani sen, ymmärsin kuinka väsynyt sitä itse onkaan. Onneksi se myös muistutti siitä, että täällä ollaan vaan ihmisiä eivätkä kaikki muutkaan jaksa eikä kaikkea tarvitse jaksaa yksin.

Ja jotta kellekään ei jää epäselväksi niin kaikesta valituksesta huolimatta en vaihtaisi tätä pitkää ja kivistä tietä mihinkään. Ehkä suoristaisin pari mutkaa ja lisäisin matkalle muutaman katuvalon, mutta kulkematta en jättäisi.