KOKEMUS HORMONIKIERUKAN LAITTAMISESTA

Ehh, vähän töksähtävä otsikko hakukoneiden varmemman tuloksen toivossa. Vaikka blogin loppu häämöttää jo ihan lähellä ja tulevat postaukset voidaan laskea kahden käden sormilla, mä koen, että voisin avata suuni vielä aiheesta nimeltä ehkäisy. Aihe, josta ei julkisesti ihan hirveästi puhuta, mutta joka kuitenkin koskettaa niiiiin monia meistä. Mä aloitin ehkäisypillerit varmaan joskus 15-vuotiaana silloiseen akneeni ja söin niitä aina siihen asti, että päätettiin antaa esikoiselle lupa tulla, kun sen aika on. Niiden vuosien aikana tungetut ylimääräiset hormonit olivat sekoittaneet mun kropan täysin ja pillereiden lopettamisen jälkeen menkat saattoivat tulla paristi kuussa tai kerran kolmessa. Sama meno jatkuu yhä kolmen raskauden jälkeen eikä mun kierrot ole missään vaiheessa ehtineet tasoittua, kun uusi raskaus on jo taas alkanut. Ensimmäisellä kerralla odotetusti ja toisella kertaa yllättäen.

Ensimmäisen raskauden jälkeen sain reseptin minipillereihin, koska yhdistelmäpillerit ei sovi imetyksen aikana ja pidempiaikaista ehkäisyä ei tahdottu, kun oli tiedossa, että tahdottaisiin joskus toinen lapsi. Mä kuitenkin pelkäsin pillereiden sekoittavan kehoa vielä entisestään enkä siis koskaan niitä hakenut. Toisen lapsen jälkeen lapsiluku oli täynnä. Koliikin takia kaikki se on aika pimennossa, mutta muistan saaneeni taas reseptin niihin samoihin minipillereihin, joita en silläkään kertaa hakenut. Olin suunnitellut vaihtavani minipillerit yhdistelmiin heti imetyksen loputtua, mutta ajattelin päästäväni kropan helpommalla, kun skippaisin minit kokonaan, käytettäisiin vain kumia ja siirtyisin sitten suoraan niihin yhdistelmiin. Puoliksi suunniteltu on valmiiksi vituillaan ja se päti myös tähän. Käytettiin ihan tunnollisesti sitä sadetakkia, mutta monien muiden tavoin vähemmän on enemmän. Pojista oltiin oltu niin lukemattomia kertoja ilman ehkäisyä, ettei odotettu yhden kolmeminuuttisen keskeytetyn olevan maailmanloppu, mutta lopputuloksen te ehkä jo tiedättekin. Tuli kolmas lapsi, meidän kuopus, ja tuli taas aika valita ehkäisy jälkitarkastukseen mennessä. Uskokaa tai älkää, mutta kolmatta kertaa valitsin ne minipillerit, joita en siis kolmella reseptillä tähän päivään mennessä ole vielä pakettiakaan hakenut. 

Täällä Turussa ehkäisyneuvolaan kuuluu vain alle 25-vuotiaat ja koska mulla tuo rajapyykki on nyt kovaa vauhtia lähestymässä, mun oli pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja hakea nyt se pidempiaikainen ehkäisy, kun yksikään hupsis ei enää perheeseen mahdu. Kierto seilaa edelleen ihan teillä tietämättömillä, kuukautiskivut on riittävän tuntuvia ja teurastusmenkat löytyy omasta takaa, joten muiden kokemusten perusteella suljin kuparikierukan heti pois vaihtoehdoista ja päädyin testaamaan hormonikierukkaa, jonka laittamisesta olin kuullut juttuja vähän molempiin suuntiin, mutta enemmän sinne huonompaan. Paria tuntia ennen aikaani googlettelin vielä otettavan särkylääkkeen määrää ja törmäsin tahtomattani vastauksiin "Otin 600mg Panadolia ja 1g Buranan, takana kaksi luomusynnytystä ja kierukka sata kertaa pahempi. Itkun kanssa laitettiin.", joten kamalan tuskahien saattelemana kipitin ehkäisyneuvolaan pala kurkussa.

Aulassa odottelu vain paheni ja ihan tosissani pidättelin oksennusta samalla, kun näpyttelin kylmillä, hikisillä käsillä viestiä WhatsApp-ryhmään. Vastassa oli onneksi ihana hoitaja, joka heti rauhoitteli, kyseli aluksi niitä näitä ja tuli lopulta mukaan lääkärin huoneeseenkin. Myös Turun ehkäisyneuvolan lääkäri oli huippu. Tämä lupasi höpöttää koko toimenpiteen ajan ja kertoa tyylillä "Nyt mä teen näin ja sen jälkeen saatat tuntea jotain alavatsalla..." vaiheet, joissa saattaisin tuntea sekunttien ajan kipua ja missä kohtaa kipu tuntuisi. En tiedä onko kipu todella niin yksilöllistä, sillä mä en pysty käsittämään yhtäkään lukemaani kauhutarinaa. En niin yhtäkään, koska mä en tuntenut mitään, en pienintäkään vihlaisua tai viiltoa enkä osaa edes nimetä inhottavinta vaihetta, koska sellaista ei ollut. Toki mulla on takana se yksi ilokaasusynnytys sekä kaksi luomusynnytystä, joista viimeisin vain yhdeksän kuukautta sitten, että hengittelyharjoituksia on tullut tehtyä, mutten tiedä oliko sillä merkitystä. 

Mutta siis oikeesti. Jos harkitsette hormonikierukkaa ja eksytte lukemaan tätä niin unohtakaa ne  kamalat kokemukset ja hengittäkää syvään. Jälkisupistukset tunnetusti on ihan paskaa, mutta niistäkin selvisi mielessään kiroilemalla, pienellä puhinalla ja lämmitetyllä kauratyynyllä. Nyt mielessä pyörii vain, että voi kun mä oisin kauhutarinoiden sijaan löytänyt jotain tän tyylistä luettavaa ja oisin säästänyt itseni taas kaikelta siltä turhalta pelolta. Mun kokemus hormonikierukan laittamisesta on kuulkaa niin bueno!

VAUVAKIRJA(T): PARAS TARINA MINUSTA

Kerroin teille 3,5 vuotta sitten esikoisen Paras tarina minusta -vauvakirjasta, joka on nyt meidän kaikilla kolmella lapsella. Jossain vaiheessa hurahdin vauvakirjoihin niin täysin, että ostin esikoiselle uuden ja täytin sen paremmin sekä siistimmin kohta kohdalta. Lisäilin vähän yksityiskohtia ja siirsin kuvat uuteen kirjaan päällystäen ne samalla kontaktimuovilla. Kirja on ollut huippu, mutta mulle iski paniikki, kun esikoisen kirjasta täytettäviä kohtia ovat enää uimaan oppiminen, päiväkoti sekä muutama rivi vapaata tekstiä 5-vuotiaasta ja tämän jälkeen kirja olisi valmis - ja sehän ei käy, jos voi lähes kutsua harrastavansa vauvakirjojen täyttöä. Kirjoja googletellessa mua vaivaa se, etten tiedä tämän tarkkaa sisältöä enkä tiedä viitsinkö sellaista sitten edes tilata ja monesti oon saanut laittaa sivu sivulta kuvia milloin kenellekin, ja siksi mä haluan jakaa teille tämän Paras tarina minusta -kirjan nyt sisällöltään kannesta kanteen, jos joku tätä etsii ja miettii onko se sisällöltään itselle kiva.

Kirjan ensimmäinen sivu on päähenkilön nopea nimeäminen kuvan kera, mutta mä lisäsin tähän myös kuvan päivämäärän, jotta ei sitten vanhana tarvitse arvailla, että miten vanhoja niissä mahdetaan olla.

Päähenkilön jälkeen alkaa varsinainen tarina, joka lähtee jo ajasta, jolloin vanhemmat tapasivat. Kirjassa kysytään vanhempien nimiä, annetaan tilaa kertoa itsestä ja sitä kautta päästään siihen, miten sitä sitten oikein tavattiin.

Vanhempien tapaamisesta päästään raskauden kulkuun kysyen ensin äidin sekä isän painonnousua raskausaikana. Aukeamalla on paikka masukuvalle ja ultrakuvalle, joihin kumpaankin oon lisännyt tarkat raskausviikot. Meidän lapsilla on ollut myös omat masunimensä ennen rakenneultraa ja nimen paljastamista, ja ultrakuvien ylle oon lisännyt lauseet "Vatsassa minua kutsuttiin Dinoksi/Pavuksi/Sisuksi". Ultrakuvan alta löytyy vähän tilaa kertoa siitä, miten raskaus sujui.

Odotuksen jälkeen tulee luonnollisesti Nyt olen täällä! -sivu, jossa kysytään laskettua aikaa, syntymäpäivää, aikaa, viikonpäivää, horoskooppia, säätä ja sitä mitä muuta tapahtui samana päivänä. Sivulla on paikka syntymäilmoitukselle sekä synnärillä olleelle rannekkeelle. Seuraavalta sivulta löytyy paikka nopealle ja ytimekkäälle synnytyskertomukselle ja mulla on kyllä tehnyt to-del-la tiukkaa, kun oikeasti saisin kirjoitettua aiheesta muutaman aukeaman.

Seuraava aukema alkaa kotiutumispäivästä, kysytään osoitetta, sitä miltä kotona näyttää ja annetaan koko sivun verran tilaa kuville kotoa.

Ensimmäiset kuukauteni -otsikon alta löytyy teksti "Päivärytmimme ja mitä kaikkea teemme". Toisella sivulla puolestaan on otsikko Nimeni on, jonka alla on kohdat "Nimeni on..., koska", "Minua kutsutaan", "Muita vaihtoehtoja, joita vanhempani miettivät", "Jos olisin ollut poika/tyttö, nimeni olisi ollut", "Tässä kerron siitä juhlapäivästä, kun sain nimeni" sekä "Kummitäti/kummisetä/sylikummi".

Seuraavan aukeaman aihe pyörii sen ympärillä, miltä vauvana näytti: silmien- ja hiustenväri, yhtäläisyys vanhempiin, ketä muistutti muiden mielestä, erityiset tuntomerkit ja tietenkin syntymämitat, mitä voisi musta olla jo muutama aukeama aiemmin.

Kaikki sanoi toisen lapsen kohdalla, etten tule täyttämään enää vauvakirjaa, mutta niin vaan vielä kolmaskin täyttyy samaa vauhtia kuin se ensimmäinen. Tällä aukeamalla on paikka käden- ja jalanjäljille sekä hiussuortuvalle, joihin jokaiseen lisään/oon lisännyt iän lisäksi myös tarkan päivämäärän. Tarkat päivämäärät löytyy seuraavaltakin sivulta, jossa kysellään ensimmäisiä juttuja, kuten hymyä ja ensiaskelia. Haluan muistaa kaiken, joten oon lisäillyt tämän sivun täyteen omiakin juttuja.

Tykästyin tässä kirjassa aukeamaan, jossa on kohtien "Tällainen olin vauvana" ja "Uhmaiässä yhteen otettiin ennen kaikkea näistä" lisäksi muutama rivi jokaista ikävuotta kohden viisivuotiaaksi asti.

Sukulaiseni-aukeamalta kysytään sisaruksia, isovanhempia sekä serkkuja ja muita läheisiä pienen kuvatilan kanssa.

Kirjasta löytyy myös vähän ehkä hassusti täytettävä sukupuu. Ylhäällä on tilaa pienelle omalle kuvalle, johon meillä esikoinen on piirtänyt maailman suloisimman, pörrötukkaisen itsensä. Alalaitaan lisäsin kuvan päivämäärän ja kaipailisin muutenkin enemmän tilaa sukupuuhun, koska syntymäpäivien lisäksi aion merkata näihin kuolinpäivät.

Minä syön -aukeamalta löytyy kohdat "Näin pitkään sain äidinmaitoa tai vastiketta", "Söin itse ensimmäisen kerran", "Juon mieluiten", "Hyvää", "En missään nimessä juo", "Ällöttävää" sekä "Muita jännittäviä ruokakokemuksia", mutta mä olen lisäillyt sivulle myös mm. mitkä olivat ensimmäiset soseet ja milloin ne aloitettiin.

Seuraavilla sivuilla on puheenkehityksest. Kysellään ensimmäisiä sanoja ja niiden merkityksiä, mitkä olivat seuraavat sanat ja millä nimellä kutsuu itseä ja muita. Toiselta sivulta löytyy hauskoja sanoja ja mitä laulaa mieluiten. Mä saisin kirjoitettu poikien letkautuksista varmaan kirjan, mutta kaikilta löytyy omat pienet vihot, joihin kirjoitan kuukausittain hauskimpia juttuja.

Suosikeista löytyy vähän kaiken laista: Lelua, kavereita, musiikkia, kirjoja, ohjelmia ja vaatekaapin sisältö.

Lempipuuhiani-sivulla keskitytään ensimmäisiin leikkeihin, isompana leikittyihin leikkeihin, metkuihin, pyörällä ajamiseen, uimiseen suosikkiurheilulajiin sekä siihen, mikä kirjan päähenkilöstä tulee isona. Näistäkin saisin kirjoitettua aina yhdestä ikävuodesta kokonaisen aukeaman verran.

Myös päiväkodille löytyy oma sivunsa ja tämä onkin ainoa, joka esikoisen kirjasta vielä puuttuu. Seurakunnan kerhon alkamisen oon sivun alalaitaan merkinnyt.

Kesälomareissuista oon kirjoittanut sen minne ollaan menty, milloin ja kenen kanssa. Kaikkien kirjoihin oon myös liimannut ensimmäiset laivaannousukortit kesän laivareissulta.

Kirjan viimeiset sivut liittyvät päähenkilön syntymävuoteen ja sisältää reilu kolmekymmentä kysymystä otsikkojen Politiikka ja Talouselämä, Urheilu, Ruoka, Ruokakaupan hintoja, Vuoden kulttuurihuvit vanhempieni mielestä ja Tämän vuoden trendeinä -alta.

Kaiken tämän jälkeen kirjassa alkaa kahdeksan tyhjää, kuvin varustettua sivua, joihin on mahdollisuus kirjoittaa omia höpinöitä. Mä olen kirjoittanut sivuille lisää ristiäisistä, ensimmäisestä joulusta ja uudesta vuodesta, nukkumisesta sekä hampaiden puhkeamisesta.

Kirja päättyy kahteen muovitaskuun, joihin oon säilönyt mm. kaiken. Löytyy kontaktimuovilla päällystettyä raskaustestiä, lehdestä leikattua syntymäilmoitusta ja kuvaa lehdestä. On kastetodistukset, itse tehdyt hammaskartat, neliapilat, ultrakuvat ja blogista tulostetut syntymäkertomukset. Tytöllä on tulostettuna myös synnytyksestä tehty uutinen (Me Naise»t & MTV») ja mun raskausaikana kirjoittama kirje hälle.

Ja koska esikoisen lähes täynnä oleva vauvakirja ei sovi mulle, päädyin googlettelemaan näitä uudemman kerran ja ihan pian jo klikkasin ostoskoriin kolme kappaletta kirjoja, jotka kestävät täysi-ikäisyyteen asti, ettekä usko millä innolla mä niitä aloin täyttelemään. Niin lenteli kuulkaa sormia napsauttamalla kaikki tiedot mm. siitä, mitä esikoinen sai synttärilahjaksi 1-vuotiaana. En tiedä miten monta vuotta mun pää olisi näitä tietoja vielä kerännyt, mutta nyt ne ainakin on tallessa. Kirja on tätäkin pidempi, mutta jos mä keksin tavan ja jos jaksan nähdä vaivaa blogiin niin saatan tehdä vielä joskus postauksen...

MEIÄN KOTTO

Blogin loppuminen on ollut tosi paljon mielessä viime aikoina ja kun lähtölaskenta on tavallaan jo alkanut, mietin mitä mä haluaisin vielä sanoa tai ketä kiittää. Mulle tuli yksi paikka ja yksi henkilö mieleen ja kun mä sitä siinä suihkun alla seistessä pohdiskelin niin 20 minuutin aikana olin luonnostellut koko postauksen päähäni ihan alusta loppuun. Näiden vuosien aikana oon oppinut sen, että jos joku teksti tulee luotua ilman ajatuksia niin sen kuuluu nähdä päivänvalo. 

Oon kuulunut Turun seudun mamien -Facebookkiin jo vuosia ja aikista kyseisen ryhmän kommenteista mun sydämeen on painunut ehkäpä ikuisesti kommentti, jossa mulle täysin vieras ihminen oli valmis tulemaan meille, hälle itselle täysin vieraaseen paikkaan, kantamaan täysin vierasta, raastavaa koliikki-itkua itkevää vauvaa, jotta mä saisin hengähtää. Hän on mun oma imetys-, kantoväline sekä synnytysidoli ehkä siksi, että ne on kaikki mulle niin tärkeitä asioita. Monesti oon vaan miettiny, et vitsi mikä muija!

Miten tää sitten liittyy tähän kaikkeen? Samalla tapaa kuin mm. laiva, iltatoimet, vaatekauppa, siivous, kotieläintila, markkinat, ruokakauppa, uimaranta, ulkoleikit, neuvolamatkat, Muumimaailma, kirpputorit, mökkireissu, metsälenkit ja monen monta muuta asiaa liittyvät toisiinsa. Niitä kaikkia yhdistää Marsupin pikaneliöliina»!

Lapsi lapselta oon oppinut vaatimaan asioilta enemmän ja niin kävi myös kantovälineiden kanssa. Esikoista kannoin Baby Björnissä ongelmitta. Toisen kanssa sitten jo vähän pyörittelin silmiäni sen suhteen ja kannoin vain välttämättömät tehden huivilla omia parannuksia. Kolmannen kanssa en aikonut enää koskea koko reppuun, ellei olisi todella pakko. Kesällä mua alkoi seurata Instagramissa joku, jonka profiilia en sen enempää tutkinut. Klikkasin profiilista vain suoraan osoitteeseen www.kotto.fi», koska mietin, että mikä ihme on Kotto. Ensivilaisulla rakastuin Marsupin pikaneliöliinaa ja juurikin Turun Seudun Mameista (TSM) kyselin kokemuksia ja Tuuli, joka oli sen instatilinkin takana, tuli heittämään kommenttia. 

Mun Kotto, sun Kotto, meiän Kotto. Kantovälineisiin ja kantamiseen erikoistunut verkkokauppa ja viihtyisä, pieni perhepuoti, josta löytyy vaikka ja mitä omaksi tai vuokralle. Kun mä olin törmännyt Kottoon, hymähdellyt hetken sille, että tajusin Tuulin olevan Tuuli ja kiinnostunut Marsupista, uskaltauduin kysymään, josko meillä olisi kaupan aukiolojen ulkopuolella mahdollisuus lainata pikaneliöliinaa laivareissua varten hätäisellä aikataululla. Saatiin sovittua aika ja vaikka Marsupi kuulosti pikaneliö_liinan_ takia yhdeltä solmulta, oli Tuuli opettanut tämän käytön pian sekä mulle, että miehelleni. Oon vieläkin niin kiitollinen siitä, että meihin jaksettiin käyttää aikaa ja saatiin rauhassa tutustua kantovälineeseen eikä reissu ollut mikään tässä tää ja morjes -juttu. 

No mikä se pikaneliöliina on? Löytyy sekä Marsupi Standard» sekä Marsupi Breeze», joista meillä on jälkimmäinen. Breeze on Standardin superkevyt ja pellavasekoitteinen versio, jonka paino on alle 300 grammaa. Superkevyt, superkiva, superhelppo ja superhalpa, jos vertaa moniin kantoreppuihin. Ei klipsejä ja klipsuja, muttei sidontojakaan, jotka saa mun pään pyörälle pelkästä ajatuksesta. Myönnän, että ajattelin alkuun vähän nojuujuu tyylillä siitä, miten hyvä tää voi olla, mutta tosi nopeesti sain huomata, että kaikki se on totta. BB:n repussa hartiat kipeytyi lyhyenkin kantamisen jälkeen, mutta Marsupi on niin kevyt ja pehmeä, etten edes tunne sitä. Mä myös pelkäsin jo etukäteen, etten varmaan jaksaisi kantaa tyttöä paria kuukautta pidempää, mutta tyttö on nyt reilu viisi kuukautta ja 7,4 kiloa enkä huomaa eroa siihen parin viikon ikäiseen neitiin, jonka kanssa tätä harjoittelin (muoks. enkä kantaessani reilu vuosikasta, vajaa ysikiloista). Marsupi on meillä edelleen ja vaikka tyttö viihtyy lattialla niin hyvin, ettei pikaneliöliinaa tarvita enää päivittäin arkisissa asioissa kotona, on se käytössä joka viikko ja mukana aina, kun astun ulko-ovesta kotipihaa pidemmälle. Omat, ennen raskautta olleet mitat ovat jossain kaaaaaukana tulevaisuudessa ja kymmenen jäljellä olevaa raskauskiloa tekee aika huonokuntoiseksi pullamössöksi, mutta uskon, että hyvällä kantovälineellä jaksan kantaa ensi kesään, sinne 1-vuotiaaksi asti.

Kotto löytyy netistä www.kotto.fi», Facebookista @Kotto - perhepuoti» ja Instagramista @Mun_Kotto». Notta eipä mulla muuta. Halusin vaan päästä vielä avaamaan suuni sen suhteen, että mää <3 Tuuli, mää <3 Kotto ja mää <3 Marsupi Breeze pikaneliöliina. Postausta ei ole toteutettu yhteistyössä, vaan mä päätin kirjoittaa tän kaiken omasta tahdostani, koska Tuuli on kaiken näkyvyytensä enemmän kuin ansainnut ja mulla oli vielä hetki mahdollisuus sitä antaa. Kiitos. 

(Kuva 10/17 Vauva-lehdestä. Neiti ja Kotton Tuuli. Lehden kuva @Pimiö Lounge».)

SANO SE ÄÄNEEN - ASIAT, JOISTA EI PUHUTA SYNNYTYKSEN JÄLKEEN

Monna treenaa -blogin Monna» heitti tammikuussa (upsss..) kommenttia, ja ehdotti, että kirjoittaisin synnytyksen jälkeisistä asioista, joista ei välttämättä tule puhuttua niin paljoa. Postaus on ollut luonnoksissa siitä asti, mutta nyt kun oon kirjoitellut useampia postauksia valmiiksi, päätin ryhtyä myös tähän. Kertoa asioista, joista neuvoloissakin pysytään hiljaa, koska odottavat äidit saattaa kokea kerrotut asiat pelotteluna ja tunnelman pilaamisena. Mä en tahdo pelotella enkä pilata tunnelmaa vaan kertoa faktat faktoina. Sanoa ne ääneen. Monnan oman Miksi näistä asioista ei puhuta? -postauksen voit lukea täältä».

1) Vessassa käyminen

Aika pian synnytyksen jälkeen, jo ennen osastolle pääsyä, synnytyksen hoitanut kätilö kehottaa menemään vessaan ja vaatii tästä raporttia - niin ainakin mun kohdalla jo kahdesti. Mulla ei ole ollut tän suhteen ongelmia, mutta aina pissaaminen ei onnistu ja tällöin voidaan joutua katetroimaan. Kivutonta vessassa käyminen ei kuitenkaan ole, vaan ensimmäisellä kerralla kirvely oli helvetillistä ja vielä viikkojenkin päästä mun oli helpotettava pissalla käymistä suihkuttelemalla samalla alapäätä käsisuihkulla. Se ei poistanut kirvelyä, mutta teki toimituksesta helpompaa ja pärjäilin puremalla hampaita yhteen. Musta tätä on kuitenkin turha jännittää etukäteen, sillä toisen kohdalla en tarvinnut käsisuihkua missään vaiheessa, vaikka repeämät oli ensimmäistä kertaa pahemmat. Vatsantoiminnan kanssakaan en muista olleen ongelmia, mutta varauduin siihen ja söin kuivattuja luumuja ennaltaehkäisevästi. Kun synnytyksessä on tuntunut siltä, että berberistä on puskemassa vesimeloni, saattaa ulostaminen tuntua vähän omituiselta synnytyksen jälkeen.

2) Jälkivuoto ja -supistukset

Jälkivuodon määrä ja kesto on tosi yksilöllistä. Esikoisesta kuljin pitkään sairaalan ylisuurissa vaippasiteissä ja vessareissujen aikaan WC-pönttö näytti teurastamolta. Toisen kohdalla pääsin paljon helpommalla, jälkivuoto oli niukempaa kuin tavalliset kuukautiset ja mä vain odotin, milloin homma räjähtää käsiin - tai housuihin. Synnytyksestä oli vain vuorokausi, kun vaihdoin vaippojen tilalle ihan tavallisen kuukautissiteen. Jälkisupistukset puolestaan on niitä, joita mä myönnän pelkääväni itsekin. Supistukset siis saattaa jatkua vielä synnytyksen jälkeen ja esikoisen kohdalla nää on usein tosi iisejä, mutta pahenee lapsi lapselta. Toisen kohdalla kipu tuntui järjettömältä ja vähän väliä rimpauttelin kelloa pyytäen hoitajia tuomaan lisää särkylääkettä. Luomusynnytyksestä huolimatta tunsin jälkisupistukset paljon kipeämmin kuin itse synnytyssupistukset. Pahimpia jälkisupistukset olivat imetyksen aikana ja toisen kanssa niitä kesti tuskalliset neljä päivää.

3) Muut kivut

Tääkin mulla rajoittuu vain ensimmäiseen kokemukseen, mutta silloin mä en istunut lähemmäs kuukauteen kunnolla. Istuin aina hitaasti ihan reunalle, varovasti hivuttauduin paremmin ja ylös pääseminen oli työn takana. Kävely sentään onnistui, vaikka sekin oli hidasta ja varovaista. Jokainen yskäisy ja aivastus tuntui koko kropassa. Kivut ei kuitenkaan ole välttämättömiä, sillä toisella kerralla istuin heti synnytyksen jälkeen ilman pienintäkään ongelmaa ja pientä huimausta lukuun ottamatta olisin ollut saman vuorokauden aikana valmis vaikka lenkille.

4) Negatiiviset tunteet imetyksen aikana

D-MER on lyhenne sanoista Dysphoric Milk Ejection Reflex. D-MER on hormonien kontrolloiva reflexi, joka aiheuttaa imettävälle äidille negatiivisia tunteita imetykseen liittyen. Mä oon rakastanut imetystä kummallakin kerralla, mutta toisella kertaa mulle tuli toisinaan ihan suunnaton ärsytys vauvaa ja imetystä kohtaan. Sillä hetkellä kävi mielessä, että minkä ihmeen takia oon ikinä ryhtynyt imettämään ja seuraavan minuutin kuluttua olin vain hämmentynyt siitä, miten saatoin ajatella niin. Enemmän D-MER:istä löytyy täältä».

5) Maito ei nouse heti, mutta se riittää

Ensimmäisellä kerralla maito nousi heti sairaalassa, mutta toisella kertaa se nousi kunnolla vasta neljäntenä päivänä synnytyksestä, kun me oltiin oltu jo reilu vuorokausi kotona. Moni ajattelee, ettei maito riitä ja päättää heti siirtyä lisämaitoon, mutta vuorokauden ikäisen vauvan vatsa on vain viinirypäleen kokoinen ja täyttyy 5 - 7 millilitrasta. Kahden vuorokauden ikäisen vauvan mansikan kokoinen vatsa puolestaan täyttyy 22 - 27 millilitrasta. Vaikka rinnat tuntuvat täysin tyhjiltä eikä maitoa tule välttämättä edes puristamalla, vastasyntyneen imuteho on usein niin suuri, että tämä saa kyllä tarvitsemansa. Tää on yksi niistä syistä, miksi toivon mahdollisimman nopeaa kotiutumista. Mä uskon, että tutussa ja kotoisassa ympäristössä maitokin nousee herkemmin mitä sairaalaympäristössä. Maidonnousua voi helposti edistää myös pitämällä vauvaa mahdollisimman paljon ihokontaktissa.

6) Maidonnousukin sattuu

Mä oon ollut onnellisessa asemassa sen suhteen, että itse imetys ei ole kummallakaan kerralla sattunut, vaikka oon kuullut paljon juttua siitäkin. Täysin kivutta en oo kuitenkaan päässyt, sillä maidonnousu on ollut kivuliasta molemmilla kerroilla eikä pelkästään heti synnytyksen jälkeen vaan myös myöhemmin. Tavallista pidemmät imetysvälit tuntuu heti ja välillä on pitäny puristella liiemmät maidot pois, jotta pieninkin hipaisu tisseihin ei ole saanut niissä tuntumaan siltä, että vesi-ilmapalloa tökätään neulalla kohtalokkain seurauksin.

Hyytelövatsa kaksi päivää synnytyksestä, jälkivuoto, jälkisupistukset, tyhjät tissit. Fakta.

7) Tiheän imun kausi

Vauvalla ilmenee tiheän imun kausia, ensimmäinen sellainen on useimmiten muutaman viikon iässä. Vauva tuntuu roikkuvan rinnalla 24/7 ja monet luulevat maidon olevan lopussa, joten sortuvat antamaan korviketta "nälkäiselle" vauvalle. Todellisuudessa vauva ei ole yhtään sen nälkäisempi, mutta maidon tarve on kasvamassa, joten tämä roikkuu tissillä tilatakseen lisää. Tiheän imun kausia tulee muutamia ja jatkuvasti iholla roikkuva vauva ehkä jopa ärsyttää, mutta sen kestäminen kannattaa, jos toivoo imetyksen jatkuvan. Mä oon molempien kanssa luullut  kymmeniä kertoja, että maito loppuu ja imetys on siinä, mutta oon ollut väärässä. Jos saan kokea imetyksen vielä kolmannen kerran niin tää on asia, jonka toivon itsekin muistavani.

8) Kroppa tuntuu vieraalta

Vaikka moni rakastaa raskausvatsaansa ja saattaa tykätä muuttuneesta kehostaan jopa enemmän kuin ennen, kaipuu entiseen voi iskeä. Mä tykkään mahastani, mutta etenkin viime viikkojen aikana oon alkanut jo kaipaamaan sitä, että vaatteet sopii päälle. Nyt tuntuu siltä, että mun kehoni omistaa joku muu ja kaipaan jo omaa vapautta sen suhteen. Synnytyksen jälkeen olo on vapautuneempi eikä suihkuverho hyökkää enää uhkaavasti kimppuun, mutta kroppa tuntuu yhä vieraalta. Mun keho on vetänyt ihan uskomattoman 53 kiloa -> 70 kiloa -> 55 kiloa -> 67 kiloa -> 52 kiloa -> tämän hetken paino -rundin neljässä vuodessa ja se on pystynyt ihmeisiin. Mahasta löytyy toistaiseksi huikeat kaksi, noin sentin mittaista raskausarpea aiempien raskauksien jäljiltä ja vaikka oon lähtenyt synnäriltä hyytelövatsani kanssa, on kaikki vanhat vaatteet sujahtaneet heittämällä päälle parin kuukauden sisällä. Entiset mitat ei kuitenkaan tarkoita entistä kroppaa eikä muutokset välttämättä näy vieraan silmissä, mutta jokainen tuntee oman kehonsa parhaiten ja näkee ja tuntee pienimmätkin erot. Muut on aina nähneet mussa sen huippupalautujan, vaikka mulle mä en ole ollut vielä mä. Tiedän, että etenkin tän asian kanssa mulla tulee olemaan paljon työstämistä, mutta koitan antaa ajatuksille aikaa ja totutella niihin muutoksiin, jotka kolmas raskaus jättää jälkeensä. Tahtoisin vielä joku päivä katsoa ihaillen peiliin ja todeta, että vitsi, mulla on kolme lasta ja näytän silti tältä! Iltalehdet täyttyy usein niistä "Tältä synnytyksen jälkeen oikeasti näyttää" -otsikoista ja äideistä hyytelövatsoineen. Ja se on usein fakta. Siltä usein näyttääkin. Ihan yhtä faktaa on se, ettei se vatsa jää kaikille roikkumaan, vaan toiset (kuten vaikka mä) palautuu helpommin. Myös se on fakta.

9) Arvet eivät rajoitu raskausaikaan

Mun viralliset raskausarvet rajoittuvat peppuun ja niihin äsken mainittuun kahteen, noin sentin mittaiseen arpeen alavatsalla. Moni odottaa arpia kauhulla ja huokaiseen synnytyksen jälkeen selvinneensä, vaikka niitä voi ilmetä ihan kuten tavallisestikin ei-raskaana. Suurimmat arvet mulle ilmestyi vasta synnytyksen jälkeisenä parina päivänä, kun maito nousi vauhdilla ja jo raskausaikana monta kokoa kasvaneet rinnat kasvoivat vielä entisestään. Mitä täydemmät tissit olivat, sitä pidemmälle arvet loistivat. Nyt kolme vuotta myöhemmin ne on niin haalenneet, etten osaa enää edes kiinnittää huomiota, en oikeastaan edes tiedä onko niitä lainkaan näkyvillä. Älä siis järkyty, jos joku kerta bongaat arvokkaita imetysarpia.

10) Olet pian kalju

Okei, ehkä vähän liioiteltua, mutta joskus musta tuntuu siltä. Neljän vuoden katkeamaton raskaus - imetys - raskaus - imetys - raskaus -ketju nimittäin näkyy hiuksissa. Hiuksia löytyy todellakin joka puolelta ja välillä oon miettinyt, miten niitä on päässä enää yhtäkään. Toisaalta uutta hiusta kasvaa ihan järjettömästi. Päälaen ja otsan lisäksi voin jaotella hiuksia mistä tahansa kohdasta ja väleissä on ihan varmasti paljon muuta fledaa lyhyempää, uutta hiusta. Tuskin maltan odottaa, että kun nykyinen reuhka toipuu edellisestä imetyksestä ja kasvaa siedettävään mittaan, ollaankin jo siinä vaiheessa seuraavaa imetystä, että tukka tippuu taas ja päästä harottaa kummallisia, lyhyitä tuppoja. Looks like a tarhapöllö.

11) Vauvavuosi voi olla raskas koko perheelle

Kirjoitin hetki sitten aiheesta postauksen Älä eroa vauvavuonna», joten en jaksa näpytellä samoja asioita uudestaan, mutta teksti löytyy linkin takaa. Musta etenkin monissa blogeissa vedetään aika pintaliidolla, joten vauvavuodesta saattaa helposti saada turhan ruusuisen kuvan, kun tahdotaan tuoda esille vai ne hyvätkivathauskat, positiiviset jutut. Ehkä mä siksi vaikutan usein valittajalta, koska iloisille asioille on helpompi löytää joku joka jakaaa ja samaistuu ja haluan olla se, joka tuo esiin ne ei-niin-kivatkin jutut.

12) Isän ja vauvan välisen suhteen kehittyminen saattaa viedä aikansa

Ja mä oon henkilökohtaisesti sitä mieltä, että äidit odottaa iseiltä ehkä vähän liikaa liian pian. Toki suhde ei voi edes kehittyä, jos sille ei anneta mahdollisuutta, mutta mahdollisuudesta huolimatta se voi viedä aikansa. Äidit on saaneet yhdeksän kuukauden ajan tuntea kaikki tunnettavissa olevat liikkeet ja jopa vauvan hikan sekä pissaamisen. 24/7 yhdessä oleminen on luonut täysin erilaisen suhteen ja iseille vauva on syntyessään usein vieraampi. Imetyskin lähentää äitiä ja vauvaa ja vahvistaa sidettä entisestään siinä missä isä jää ulkopuoliseksi. Mä en tietenkään voi sanoa, miten esimerkiksi oma mieheni on kokenut nää jutut (oiskohan syytä kehittää kommunikaatiota?), mutta väitän, että mun suhde poikiin on ollut ensimmäisten viikkojen aikana vahvempi ja tän vahvistunut siitä pikkuhiljaa sitä mukaan kun pojatkin on muuttuneet enemmän itsenäisemmiksi eivätkä oo enää olleet mun kanssa niin yhtä. Ei toi sitä kyllä myönnä, mutta mä oon kaikesta huolimatta nähnyt sen ylpeyden ja omanlaisen siteen salissa ollessa, kun pojat on olleet ensimmäisiä kertoja isin paidan sisällä tai kun tää on pitänyt niitä osastolla sylissä. Vähän ehkä jopa jännittää näkyykö kolmannen kanssa eroja. Tuntuuko siltä, että isän ja tyttären välit lämpenee hitaammin vai mahtaakohan neiti kietoa suvun miehet heti pikkusormensa ympärille?

13) Ikävätkin ajatukset on sallittuja

Ihan kaikki. Nostanpa taas kerran esille The Koliikin, joka vaivasi meillä 4,5 kuukautta». Niiden kuukausien aikana katsoin itkevää vauvaa toivoen niin monesti, että voisin vain päästä siitä pienestä eroon tavalla tai toisella. Tätä kirjoittaessa kurkkua alkaa yhä puristaa ja tekee vain mieli sulkea silmät. Ikävät ajatukset on sallittuja, liittyivät ne sitten synnytykseen, vauvaan, imetykseen, puolisoon tai mihin tahansa. Väsymys on okei, masennus on okei. Mä oon siitä syvältä, etten osaa puhua asioista vaan pidän ne lähes aina sisälläni siihen asti, että tilanne X on ohi. Oikeastaan ensimmäisiä kertoja, jolloin oon joutunut kohtaamaan tilanteen, oli juurikin tää yllättänyt kolmas raskaus, josta kävin juttelemassa neuvolassa. Kirjoittaminen on kai paljon enemmän mun juttu (siksihän tää blogikin - mulle, teille) ja sinne neuvolaankin menin kirjoittamani lappuni kanssa. Jos mä jotain oon oppinut niin sen, että hyvien juttujen lisäksi juurikin kaikista niistä ikävistä asioista kannattaa puhua. Jos ei suoraan kasvotusten niin ehkä netissä tai kirjoittamalla muuten. Tilanne ei välttämättä mene sillä ohi, mutta oma paha olo helpottuu huomattavasti, kun saa kaiken ikävän ulos. Mulle blogi on ollut monen monta kertaa aika suuri henkireikä, sillä joka kerta kun mä olen itkeskellyt asioita yksin mielessäni ja päätän vihdoin purkaa kaiken ulos, saan huomata sen, etten oo missään vaiheessa ollut yksin, vaikka olisin niin kuvitellut. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, ei ilojen eikä surujen kanssa.

Tiheän imun kausi, vieras kroppa kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen, koliikki, ikävät ajatukset. Fakta.

YY, KAA, KOO - HYVÄSTIT VAIPOILLE (VINKIT POTTAILUUN)

Yy, kaa, koo - mä istun potalle...

Lauloi meidän televisiosta jumputtava Ti-Ti Nalle yhdestä seitsemään kertaan viikossa marraskuun viimeisestä viikonlopusta aina maaliskuuhun asti. Suurin osa esikoiseni ikäisistä kai pottailee enemmän tai vähemmän, ja samaa tehdään luonnollisesti näiden seinien sisällä, joten ajattelin jakaa joitain vinkkejä, jotka meillä on tehneet pottailusta kivan jutun kuluneen parin vuoden aikana.

1) Lapsentahtisuus

Pottahan meille hankittiin jo kesällä 2014, eli esikoisen ollessa reilu puolivuotias. Siitä huolimatta ollaan pottailtu alusta asti kovin lapsentahtisesti, koska en usko pakottamisen tuottavan tulosta. Välillä pottailtiin päivittäin ja välillä oli viikkoja, ettei edes vilkaistu tätä kohti. Luotettiin siihen, että omalla tahdilla ja pienellä kannustuksella homma hoituu itsestään. Toki pientä pakottamisen tarvetta on ollut, kun kyseessä on kuitenkin uhma, joka toisinaan laittaa vastaan ihan kaikessa, mutta sekin ollut vasta potan ollessa jo ihan tuttu juttu.

2) Laulaminen ja kirjat

Lapsentahtisuudesta huolimatta joissain tilanteissa X on kuitenkin ollut parempi koittaa saada poika pysymään potalla ja silloin laulaminen ja kirjojen lukeminen on auttanut. Ihanan, ihanan esiuhman alkaessa 1-vuotiaana oli aika keksiä helpotuksia mm. pukemiseen ja keksin pukemislaulun, joka myöhemmin soveltui myös pottalauluksi. 

3) Batman / muut supersankarit / kulkuvälineet

Jotka lentää vessaan! Uhman iskiessä se vessaan meneminen ei välttämättä nappaa, mutta sinne lentäminen supersankarina tekee hommasta vähän mieluisampaa.

4) Leikin kautta

Ainakin Instagram-seuraajille on tullut varsin tutuksi meidän Late Lammas aka Kasperi the Lammas ja Lauri Kasperinakin tunnettu kaveri, joka kulkee siellä missä poikakin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun tämä on aamuseitsemän kiikuttanut mulle leikeistään pikkuveljen vaippoja ja Kasperin, jolle on pitänyt vaihtaa vaippa. Vessasta löytyy aina välillä myös mun vanhan Baby Bornin potta, jossa Kasperi käy silloin tällöin.

5) Tarrat

Iso valikoima erilaisia tarroja, joista saa valita tahtomansa, kun siihen on aihetta. Poika tiesi alkuun tarkalleen montako tarraa milloinkin tulee ja piti huolen, että jokainen niistä tuli saatua.

6) Vessakello

Koliikkikuukausina» mun pää tunnetusti laahaili aika paljon perässä ja usein havahduin siihen, että hei, viime kerrastahan on yli tunti. Vessakello sopi siis molemmille ja asettelin tietyin väliajoin herätyksiä puhelimeen. Vessakellon soidessa kuuluu keskeyttää leikit ja mennä reippaasti vessaan.

7) Mieleiset bokserit

Meidän arkeen sisällytetään mahdollisimman paljon 2,5-vuotiaalle sopivia valintoja ja yksi niistä on ollut boksereiden osto. Sen sijaan, että oisin valinnut nämä itse, löin pojalle X määrän erilaisia boksereita eteen, joista tämä sitten sai valita itselleen määrän Y. Tämä saa myös valita, mitkä tahtoo jalkaansa ja näin ilman vaippaa oleminen on 10 kertaa hauskempaa, kun jalasta löytyy bokserit, jotka on saanut valita hei ihan ite.

8) Kehut ja kannustukset

Hyvä, just noin! Hei hienosti sanoit. Vitsi oot taitava! Sust saa olla niin ylpee!! - niitä pieniä lauseita, jotka saa taaperolle hyvän mielen ja onnistumisen tunteen.

...taas yy, kaa, koo - hyvästit vaipoille!, se Ti-Ti jatkaa.

Lue myös 9 vinkkiä taaperon hammaspesuun»!

TOISEN LAPSEN TARVIKKEET JA TURHAKKEET

Esikoisen ollessa noin puolivuotias mä kirjoitin postauksen tarvikkeista ja turhakkeista» ja heti vauvan ensimmäisen kuukauden aikana sama ajatus tuli mieleen. Niinpä mä listasin samat asiat uudestaan ihan jo pelkästä omasta mielenkiinnostani. Alleviivatut ovat mielipiteitä esikoisen ajalta ja lihavoidut tästä hetkestä. Oikeastaan kaikki näistä on jo esikoisen ajalta, sillä vaikkei varsinaisesti ajateltu toista lasta, säilöttiin kaikkea vielä sen varalta ja siksi Jollyroomilta» saatu Petite Chérie -hoitolaukku taitaa olla ainoita asioita, jotka tullut vauvan kohdalla uutena tarvikkeena.

1) Nenäfriida - tarvike / turhake

Esikoisen kohdalla nenäfriida lukeutui ehdottomasti tavikkeisiin, mutta tällä kertaa sille ei ole ollut vielä käyttöä, vaikka vauva koko myös ensimmäisen pienen flunssansa kuukauden iässä. Toivon tietenkin tän jäävänkin turhakkeeksi, koska pienen sairastelut on aina niin inhottavia.

2) Tutit - tarvike / turhake

Mähän koin suurta paska mutsi -fiilistä, kun harkitsin tutin antamista vauvan ollessa vasta neljän päivän ikäinen. Eniten kai pelkäsin, että imuote olisi niin uusi juttu, että tutti vain sotkee asioita entisestään, mutta pelkäsin turhaan. Hyvä tutin syöjä vauva ei koskaan ole ollut, mutta se on toisinaan auttanut odottamaan vuoroaan vähän maltillisemmin ja rauhoittanut kovin itkuista pientä. Hermot tutin kanssa on mennyt tuhat kertaa, mutta silti se on ollut tarvike.

3) Tuttipullot - Tarvike / turhake

Ainakin toistaiseksi tuttipullo on ollut ihan täysin turhake ja sellaiseksi mä uskon sen myös jäävän. Kesän lähestyessä aletaan hörppimään varmaan pieniä määriä vettä, mutta siirrytään luultavasti ihan suoraan ensinokkamukiin. Ollaan oltu näin kauan ilman tuttipulloa, joten musta olisi vähän turhaa totuttaa siihen enää, kun nokkamuki ajaa saman asian ja samalla vältytään siltä tuttipullo - nokkamuki -vaihdoltakin.

4) Koliikkikeinu - tarvike / turhake

Viime kerralla koliikkikeinu oli todellakin tarvike, mutten osaa sanoa olisiko sille ollut käyttöä tällä kertaa, kun meillä ei sitä ole. Kaverilla ollessa vauva ei kuitenkaan viihtynyt keinussa sen paremmin kuin missään muuallakaan ollessaan väsynyt.

5) Yhdistelmävaunut - tarvike / turhake

Meillä on tällä hetkellä yhdistelmävaunut, tuplarattaat sekä matkarattaat ja jokainen näistä on hyödyllisiä tarvikkeita. Yhdistelmävaunut on olleet lähinnä  parvekevaunuina ja niitä on käytetty päivittäin, joten musta on ollut jees, ettei ole tarvinnut vääntää tuplien kanssa eestaas auton, varaston ja parvekkeen väliä. Vaunut on nykyään toimineet myös vauvan sänkynä meidän makuuhuoneessa öisin, kun pinnasänky on poikien yhteisessä huoneessa.

6) Telakallinen kaukalo - tarvike / turhake

Luonnollisesti tarvike. Mä oon todella tarkka liikenteessä kulkemisesta eikä meillä ole kummallakaan lapsella asiaa autoon edes lyhyinä matkoina ilman asianmukaisia varusteita, joten ei tarvitse selitellä. Surullista, jos pitäisi.

7) Itkuhälytin - tarvike / turhake

Meidän Nabby-itkuhälytin» on ollut tarvike kummankin lapsen kohdalla. Esikoisella se oli tarvikkeena, kun tämä siirtyi omaan huoneeseen niin aikaisin ja vauva taas on nukkunut aina päiväunia parvekkeella. Toisaalta sitä pärjäisi varmaan ilman, mutta mä saan paremman mielenrauhan, kun leikkiessä tiedän, ettei itku vaan voi jäädä kuulematta. Myös hälyttimessä oleva lämpömittari auttoi talvella arvioimaan, koska oli aika vetää vaunut sisälle ja nykyään tiedän, milloin kannattaa mennä avaamaan pussia .

8) Bumbo-tuoli - tarvike / turhake

Otettiin Bumbo tällä kertaa kokeiluun, kun vauva tuntui viihtyvän jatkuvasti vain pystyssä. Käyttökerrat jäi kuitenkin vain yhteen, sillä yhdelläkään kokeilukerralla poika ei tainnut tuntea sitä omakseen. Viime kerralla tää ei ollut välttämätön, tällä kertaa täysin turha.

9) Sitteri - tarvike / turhake

Kuten myös. Esikoinen aloitti soseiden maistelun jo noin neljäkuisena, vaikka se ei kauaa kestänytkään. Poika oli kuitenkin niin pieni, että soseet syötiin sitterissä ja toisinaan tää viihtyi siinä pieniä hetkiä muutenkin. Tällä vauvalla sitteri oli käytössä ensimmäisen kuukauden aikana, mutta siinä nukutut päiväunet vaihtui pian parvekepäikkäreihin ja sitteri siirtyi kaappiin viemään tilaa. Tällä hetkellä vauva on vielä vähän pieni syöttötuoliin, mutta sitteri ei aja asiaa edes soseita syödessä, kun siihen laittaessa alkaa heti huuto.

10) Hoitotaso - tarvike / turhake

Hoitotasoa/-pöytää meille ei edes ollut. Edellisessä kämpässä pyykkikone ja kuivausrumpu oli vierekkäin, ja saatiin siihen päälle siisti hoitopöytä, josta tykkäsin. Tänne muuttaessa systeemi kuitenkin muuttui pesutorniksi eikä jaksettu vaivata päätä sillä, että oltaisiin keksitty sopiva järjestys tason mahtumiselle. Harkittiin pinnasängyn päälle asetettavaa tasoa, mutta päätettiin koittaa ensin ilman ja hankkia, jos tarve tulee. Eipä tullut ja vaihdot on sujuneet ihan ilman ongelmia.

11) Kylpyamme ja -teline - tarvike / turhake

Ensimmäisinä kuukausina tarvike! Musta oli niin paljon mukavempi pestä pientä ja antaa tän olla rauhassa kylvyssä, kunnei itse tarvinnut kyykistellä selkä vääränä lattialla. Nyt oltiin vaan kokemusta rikkaampia ja tiedettiin jo etukäteen kylpytuen hyöty, joten pikkuamme ja teline jäi pois paljon aikaisemmin.

12) BabyBjörn-kantoreppu - tarvike / turhake

Pelastus, kun iltaisin huutavan vauvan sai välillä reppuun ja omat kädet vapaaksi. Reppu on ollut myös kaupoilla hyvä, kunnei aina jaksa kulkea tuplilla, muttei myöskään juosta uhman perässä. Isompi matkarattaisiin ja pienempi reppuun - toimii. Jälkeenpäin mua on vähän harmittanut, että meillä oli toista kertaa lainassa kyseinen BB-reppu ja aloin ymmärtämään reppujen laadun päälle vasta myöhemmin. Jos oisin ymmärtänyt kaiken tän jo esikoisen aikaan, oisin ehdottomasti hankkinut paremman ja ergonomisemman repun, johon ei olisi kaivattu omia huiviviritelmiä vauvan asennon oikaisemiseksi.

13) Harsot - tarvike / turhake

Siinä missä esikoinen puklasi 10 kertaa koko vauvavuotensa aikana, vauva puklasi kymmenen kertaa päivässä. Vasta nyt tiedän, mitä ihmiset tarkoittaa sillä jatkuvalla puklulta haisemisella, tekstiilien pilalle menemisellä ja omien ja vauvan vaatteiden kokoaikaisella vaihtamisella. Puklaamisen muuten liittyy myös äitiyteni pelottavin hetki, kun muutaman viikon ikäinen bebe makoili sohvalla ja puklua alkoi tulla suusta ja nenästä ihan järkyttävät määrät. Käänsin vauvan paremmin kyljelleen, otin siinä asennossa syliin ja tunsin vain velton vauvan. Sydän löi varmaan kahtasataa ja päässä kävi kaikki mahdolliset ajatukset, muttei mikään toiminut. Olin ihan valmis juoksemaan rappuun ja hakkaamaan kaikkien ovia, jotta joku osaisi auttaa, mutta vauva alkoi yskimään ja palautui normaaliksi.

14) Leikkimatto - tarvike / turhake

Ei mikään välttämätön tarvike tääkään, mutta pelastanut joitain hetkiä, kun vauvan leikkiessä mä oon saanut tehdä ruokaa, siivota ja touhuta esikoisen kanssa välillä ihan kahden. Onpahan siiten joitain kertoja nukahdettukin leikkimaton musiikkien ansiosta.

Löytyy siis sekä samoja että eri mielipiteitä ja musta tässä huomaa hyvin sen, että odottavien äitien kysellessä tarpeellisia tarvikkeita muiden on vaikea vastata mitä todellisuudessa tarvitaan, vaikka vinkit tietty onkin jees. Siinä missä nenäfriida pelasti esikoisen yöt, on se nyt lojunut kaapissa ja vauva puolestaan on käyttänyt esikoiselta jääneitä, täysin käyttämättömiä harsoja. Kaikki jutut on niin lapsikohtaisia, että pelkästään kokeilemalla selviää niiden tarve. Toisen turhake on toisen tarvike.

Postaus kirjoitettu 3/16.

AAMUIN ILLOIN - 9 VINKKIÄ HAMPAIDEN PESUUN

Aamuin illoin on otsikko, joka on pyörinyt luonnoksissa jo reilu 1,5 vuotta ilman, että oon saanut aikaiseksi kirjoittaa sanaakaan. Aihe on vanhentumaton, joten sen on ollu helppo väistyä muiden postausten tieltä eikä julkaisulla ole ollut kiirettä. Kuluneen puolen vuoden aikana oon alkanut törmäämään eri ryhmissä useammin keskusteluihin, joissa on kaivattu apua lasten hammaspesulle - aamuin illoin - ja ajattelin siis vihdoin laittaa jakoon meidän vinkit hampaiden harjaukseen!

1) Itse valittu hammasharja

Esikoiselle puhkesi ensimmäiset hampaat jo kolmen kuun iässä, joten harjailut aloitettiin heti. Ensimmäinen hammasharja tuli äitiyspakkauksesta, mutta toisesta harjasta lähtien poika on saanut aina valita muutamasta vaihtoehdosta itse. Hampaiden peseminen on taatusti hauskempaa hienolla, ihan itse valitulla harjalla.

2) Omatoiminen harjaus

1,5-vuotistarkastuksessa meille kerrottiin, että 10-vuotiaaksi asti vanhempien tulee harjasta lasten hampaat, koska lapsen kädentaito ei vielä siihen riitä. Musta 10 vuotta tuntuu pitkältä ajalta, mutta on kuitenkin selvää, ettei parivuotias kykene puhdistamaan hampaitaan täysin. Harjoitus tekee mestarin ja poika saa aina itse harjata hampaitaan ennen kunnon pesua tai sen jälkeen.

3) Vanhemman hampaiden harjaaminen

On hassunhauskaa, kun ensin taapero saa harjata äidin tai isin hampaat ja sitten on äidin tai isin vuoro pestä taaperon hampaat. 

4) Tärkeän lelun hampaiden peseminen

Anna lapsen valita kaupasta tärkeälle pehmolelulle oma harja tai antakaan lapsen vanha harja sellaiselle. Lapsen harjatessa kaverin hampaita, sujuu se omienkin hampaiden harjaus siinä sivussa.

5) Harjauslaulu

Harjauslaulu tuli ihan vahingossa jo esikoisen ensimmäisten hampaiden aikoihin. Mä hoilottelen muutenkin usein mitä sattuu ja tästä laulusta (x3) tuli aikaraja, jonka ajan hampaita pitää pestä. Jos tavallinen laulu alkaa tylsistyttää, kannattaa vaihtaa vaikka oopperaan tai rockiin.

6) Päivän ruokien putsaaminen pois hampaista

"Jaahas. Katotaas mitä sä oot syöny tänään... Tuolta löytyy puuroa ja mustikoita. Oho! Sä oot syöny tänään makaronilaatikkoa!! Tonne on tainnu jäädä vähän perunaa..."

7) Hammaspeikkojahti

Taapero, joka ei suostu avaamaan suuta hammasharjan lähestyessä. Tuttua? Iiiiks! Ei-huudon aikaan suussa vilahti hammaspeikon häntä!! Jotku peikot konttaa karkuun ja toiset kantaa pieniä reppuselässä. Hammaspeikkojen häntiä vilahtaa hampaiden välissä ja jostain saattaa näkyä varvas. Kurkkasiko poskihampaan takaa yksi? Myös hammaspeikkojen ulkonäön miettiminen on meillä helpottanut pesemistä.

8) Peilin kanssa tutkien

Istuta lapsi potalle tai jakkaralle ja lykkää käteen sopiva käsipeili. Peilistä on kiva katsella, miten äiti tai isi harjaa hampaita. Katsothan sä ehkä itsekin hampaittesi harjausta peilistä?

9) Tarrat

Meillä tosin on käytetty tarroja vain pottailessa, mutta mä uskon, että ne saattaisi toimia yhtä hyvin myös hampaiden harjauksessa.

Onnistuiko? Hurraa!

FEED BABY - BABY TRACKER

Mulle käy usein niin, että neuvolaan mennessä tiedän tarkalleen mistä asioista aion mainita ja tiedän vastaukset asioihin, joita luultavasti kysytään, mutta mun pitäisi kirjoittaa kaikki ylös, jos tahtoisin muistaa kaiken myös siellä. Onks teille muodostunu jo jonkinlainen rytmi? Jaa mitäh? Ai onko? No tota ööö... Oikeastaan tää rytmin kysely on tälläkin kertaa suurin muistamattomuus, sillä en mä osaa sanoa syökö vauva tunnin vai kuuden tunnin välein. Mä en vaan muista ja oon huono arvioimaan, joten en myöskään tiedä unipätkiä varsinkaan, kunnen koskaan muista katsoa kelloa ennen kuin vilkaisen siihen sattumalta. Odotusryhmä on ollut tässäkin jees, sillä niiden ansiosta tutustuin FeedBaby-appiin!

FeedBabyyn voi merkitä lapsen nukkumiset, syömiset, vaipat, lääkkeet ja muut, jotka sitten piirtyy selkeästi eri väreinä janalle. Tää on helpottanut ainakin mua huomaamaan meidän suurinpiirteisen rytmin ja auttanut pitämään siitä kiinni, ja kun meille on alkanut muodostumaan mm. pitkät päiväunet keskelle päivää, ei mun tarvitse miettiä milloin sellaisille olisi oikea aika. Öisin jaksan harvemmin alkaa näpyttelemään, mutta kellonaikoja pystyy muuttamaan, joten niitä on helppo lisäillä myöhemmin aamulla, kunhan on kurkannut esimerkiksi syömisen alkamisen ja loppumisen ajankohdat. Sovellus myös kertoo 24 tunnin ajalta mm. pisimmän unipätkän ja sen, paljonko lapsi on nukkunut kuluneen vuorokauden aikana. Aikaa mitatessa Appin ei tarvitse olla esillä ja sen voi jopa sammuttaa aukiolevista sovelluksista ilman katkeamista, mikä on mulle hyvä, sillä muita sulkiessa näpäytän aina huomaamattani myös meidän itkuhälyttimen kiinni».

Meille hyödyllinen juttu ja toivottavasti jollekin teistäkin. Ehkä mäkin osaan antaa tästä lähtien neuvolassa vähän selkeämmän vastauksen. Ellen muuten niin viimeistään kaivamalla luurini..

IMETYSKORUT BY PINJA

Joko te ootte törmänneet somessa pyöriviin imetyskoruihin? Mä muistan nähneeni tällaisen ekaa kertaa joskus loppuvuodesta, mutten tutustunut systeemiin sen tarkemmin ennen kuin ByPinja otti yhteyttä» ja kysyi, tahtoisinko lähteä yhteistyöhön. Sain valita meille yhden imetyskorun kaikista ihanista väreistä ja pienen mietinnän jälkeen päädyin ihan vain mustaan ja valkoiseen, mikä tuskin yllättää ketään. Imetyskorun tarkoitus on antaa pienille sormille muuta tekemistä kuin äidin nipistelyä imetyksen aikana ja se sopii myös viihdykkeeksi ja leluksi kantorepussa, -liinassa tai sylissä ollessa. 

Alunperin mietin mukaanlähtöä, sillä korun materiaalit, koko, tarve ja toimivuus mietitytti, mutta mietinnät osottautuivat lopulta turhiksi. Imetyskoru on kivankokoinen ja sen nauha on materiaalia, joka ei kulu helposti, vaikka joutuisi vauvan suuhun. Meillä tehdään ilmeisesti ensimmäistä hammasta, mutta koru on valmistettu turvallisesta bpa-vapaasta, elintarvikelpoisesta silikonista, joten vauvan voi antaa hyvillä mielin käyttää korua kutiseviin ikeniin. Koru on turvallinen myös, koska nauhassa on lukko, joka aukeaa liian kovalla riuhtaisulla tai roikkumisella.

Meillä vauva on kovin rakastunut tähän ihan vain makoillessaan lattialla, kun mä roikutan korua pojan yllä. Pienet ikenet koittaa jauhaa helmiä ja vauva naureskelee omalle touhulleen. Poika ei vielä tarkoituksellisesti kurota asioita tai esineitä kohti, mutta nappaa kyllä kiinni, jos käteen sattuu osumaan joku ja imettäessä imetyskoru löytyykin usein nyrkistä. Uskon korulla olevan vielä vähän enemmän käyttöä, kunhan poika kasvaa kuukauden tai pari.

Jos teitä kiinnostaa ByPinja imetyskoru itselle tai vaikka lahjaksi niin kannattaa siirtyä Instagramin puolelle, sillä saan arpoa myös teille yhden tällaisen ja arvonnan osallistumisohjeet löytyy sieltä ihan just! Jos arpaonni ei suosi, pääset ostamaan imetyskoruja muun muassa ByPinjan uudessa Facebook-kaupassa».

*Postaus on toteutettu yhteistyössä ByPinjan» kanssa ja siinä esiintyvä tuote on saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkailusta rahallisesti.

SLEEPING BOLD

Kun A nukkui aamulla, mulla oli aika mielenkiintoinen uhmataapero, sylivauva ja siivouspäivä -kombo makuuhuoneen toisella puolen. Kun esikoinen viihtyi ilman seuraa eikä tehnyt pahojaan, vauva itki ja vaati syliä. Kun vauva viihtyi sitterissä, esikoinen kaiveli roskista ja yritti parhaansa mukaan keksiä pieniä temppuja. Mä oon kuitenkin ihminen, joka tahtoo aloittaa viikkosiivouksen heti aamusta, jotta loppupäivän voi vaan olla lasten kanssa eikä tarvitse voivotella, kun pitäisi jaksaa siivota, joten päätin tehdä niin tänäänkin. 

Meillä molemmat pojat on olleet pienestä asti supernukkujia: esikoinen alkoi nukkua kahdeksan tunnin yöunia kahden kuun iässä ja kolmeviikkoinen vauva veti edellisyönä pisimmän pätkänsä unta kuuppaan, jolloin syöttöväli venyi noin kuuteen ja puoleen tuntiin. Molemmilla on kuitenkin ollut vaikeuksia nukkumisen suhteen ja ongelmaksi on koitunut nukahtaminen. Vauva nukahtaa toisinaan tissille, mutta jos uni ei yllätä pian, masu tulee niin täyteen, että vaihtoehtoja on kaksi: Antaa nukkua, jolloin herää 80% varmuudella suureen pulautukseen (paitsi jostain syystä öisin?) tai nostaa toinen ylös röyhtäisemään, jolloin se unikin menee siltä hetkeltä ohi ja nukuttaminen pitää aloittaa tavalla tai toisella alusta. Käytössä on tutti, mutten oikein tiedä onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa, sillä nukahtaessa tutti tippuu pois, siihen herätään ja takaisin laittaessa vedetään kunnon raivarit, muttei uni ilmankaan tule. Näin oli myös tänään. 

Keinuttaessa sitteriä ja nostaessa tuttia mulle tuli yhtäkkiä mieleen appsi, jonka latasin alunperin jo esikoisen vauva-aikana, mutta olin sittemmin poistanut. Kyseessä on vauvoille tehty Sound Sleeper, josta saa valittua monia vauvaa rauhoittavia ääniä, kuten imuri, kaupan hälinä tai auto. Huvikseni ja kokeilumielessä latasin sovelluksen uudelleen, laitoin imurin hurisemaan sitteriin ja sain yllättyä. Ihan muutamassa minuutissa vauva oli unessa ja tasaisessa hurinassa edes tutin tippuminen ei haitannut. Havahtui kyllä, mutta jatkoi heti tyytyväisenä uniaan. Suosittelen lataamaan kyseisen sovelluksen ja tutustumaan paremmin, jos siitä vaikka olis hyötyä just teillä.

TITTI TITYY, ELI KUINKA LUOPUA TUTEISTA

Me ei olla käytetty tuttia koskaan varsinaisena huvituttina, vaan ihan muutamien viikkojen iästä asti napattiin se pois heti, kun tilanne salli. Tutti on siis toiminut aina vain unien helpotuksena, lohtuna ja tilanteissa, joissa tississä kiinni roikkuminen 24/7 ei vaan ole passannut. Tississä ylimääräinen roikkuminen taisi loppua 5 - 6 kuukauden iässä, joten tutista tuli lohtu-/unitutti. Lohtututista taas luovuttiin noin neljä kuukautta sitten ja siitä lähtien poika on käyttänyt tuttia vain öisin nukkuessaan eikä ole edes kaipaillut tämän perään muulloin.

Mulle ja meille on ollut itsestään selvää, että tutista ja pinnasängystä luovutaan hyvissä ajoin ennen vauvan syntymää, jotta niitä ei yhdistetä vauvan tuloon. Alunperin olin pyöritellyt päässäni ajatusta tuttien päiden leikkaamisesta, koska olin kuullut siitä paljon hyvää. Lapset kuulemma huomaavat tutin olevan rikki ja heittävän sen itse pois. En kuitenkaan uskonut tän toimivan meillä, koska hällä ei olisi ollut päivällä aikaa tutkia asiaa ja illalla juttu olisi tullut niin yllättäen, että yöunet olisi varmaan menetetty tai ainakin nukahtaminen olisi venähtänyt. Toisena vaihtoehtona oli päättää tutin luopumisesta "yhdessä" ja antaa ne jollekin eläimelle. Musta se oli muutenkin mukavemman oloinen vaihtoehto, jotta lapsi saa olla mukana touhussa eikä kukaan vie tutteja puoliväkisin.

Niinpä me aamupäivällä keskusteltiin siitä, olisiko poika valmis antamaan tuttinsa vauvalinnuille ja vähän mietiskellen tämä tyytyi nyökkäämään. Sovittiin, ettei niitä enää tarvita ja että päivän aikana viedään ne yhdessä puunoksalle, jotta äitilintu voi noutaa ne poikasilleen. Poika pääsi hakemaan tutit huoneensa ylimmältä hyllyltä ja pujotettiin ne yhdessä naruun, joka solmittiin renkaaksi. Vähän tutti himotti, koska niitä ei ole moneen kuukauteen näkynyt päiväsaikaan ja yksi kerrallaan hän otti tuteista kiinni ja maistoi jokaista virnuillen, sillä tiesi selkeästi, etteivät ne kuulu päivällä suuhun. Puettiin ulkovaatteet päälle, annoin tutit pojan käteen ja käsi kädessä lähdettiin kiikuttamaan niitä takapihalle - poika iloisesti hymyillen, äiti kyyneleitä niellen. Vielä takapihallakin nielin kyyneliä, kun kerroin, miten lintu ilahtuu löytäessään tutteja. Tämä ei ollut moksiskaan, vaan asetti tutit oksalle roikkumaan ja lähti pois yhä hymyillen.

Myöhemmin mentiin katsomaan, oliko lintu löytänyt tutit ja olihan se! Tilalle oli jätetty pieni paketti, jonka päälle oli kirjoitettu kiitokset. Maailman reippain pieni mies noukki ihmetellen paketin maasta, lähdettiin avaamaan sitä sisälle ja paketista paljastui pehmokissa ja muumimagneetteja, jotka aseteltiin heti jääkaapin alaoveen. Käytiin vielä vähän läpi, mitä oli tapahtunut ja ettei tutteja enää tarvita. 

Illalla lueskeltiin iltasatuja sohvalla ja poika katsoi ikkunaan ihan hirvittävän haikeana. Kysyin, mitä pieni miettii ja sain hiljaisen "Titti... Tityy.." -vastauksen (suomennettuna "Tutti... Lintu.."). Jouduin taas puremaan hampaita yhteen ja mulkoilemaan tyhmänä, jotta kyyneleet ei lähtenyt valumaan pitkin poskia. Oli niin paha mieli toisen puolesta, mutta koitin vielä kertoa, miten reipas hän oli ollut ja miten hyvässä käytössä tutit nyt on. Luettiin sadut loppuun ja kannoin pojan omaan sänkyyn.

Tavallisesti meillä on sänkyyn - Muumipeikon häntä käteen - peitto päälle - tutti suuhun ja silitys -rutiini, mutta tänään annoin tutin sijaan linnuilta saadun kissan, joka sai heti paljon haleja. Huoneesta poistuessa kuulin kolmesti surkean Titti?-kysymyksen, mutta pian sen jälkeen alkoi ilonen "Mummuuuu, tätttiiii, isssiii, pappaaa, mummuu, miauuuuu, Angiiii, issiiii, pappaaa" -pölötys ja kaikki tuntui olevan hyvin. Muutamassa minuutissa huoneessa oli hiljaista ja linnunpoikaset varmasti hyvillä mielin uusista tuteistaan.