ÄITI ON TERVE, KUN SE LEIKKII

Tai askartelee. Seuraava lause kuuluisi "ja senhän mä osaan", mutta valitettavasti se ei ole totta, joten tokaisen vain, että siitä mä tykkään. Jossain vaiheessa lapsuutta olin oikeesti aika hyvä piirtämään ja ainakin meidän koulussa se kuuluisa pulpettivihko täyttyi milloin mistäkin töherryksistä. Joskus ala-asteella kävin jonkin aikaa taidepiirissä, koulussa kuvistunnit oli suosikkeja ja otin sen valinnaiseksikin. Kotona mulla oli parempaa paperia, pehmeä kynä ja kirja, joiden kanssa harjoittelin piirtämistä. Kaikenlainen piirtely ja näpertäminen oli kivaa, ja aina mummin luo mennessä mulla oli sille uusi kuva tai tarina itse taitellussa kirjekuoressa. Sitten tuli teini-ikä ja se kaikki jäi.

Lapsen myötä tämä sisäinen näpertelijä on taas nostanut päätään enkä malta odottaa, että päästään yhdessä taiteilemaan ihan oikeasti. Tällä hetkellä askartelut kun on sarjaa "Isi, pidä sä poikaa tässä niin mä teen ensin näin ja sit sä teet noin". Haluan opettaa lapsiani toteuttamaan itseään piirtämällä (jos siis sitä tahtoo) ja kehittämään sillä mielikuvitustaa. Niin innolla odotan niitäkin hetkiä, kun pieni ihminen kiikuttaa mulle taideteoksiaan. 

Omia pikkujuttuja on ollut ainoastaan lastenhuoneen viiri ja synttärikortti, mutta yhdessä ollaan tehty mummulle ja mummalle äitienpäivälahjat, papalle isänpäiväkortti ja tänään keittiön pöydän valtasi joulukorttitehdas, joka jatkuu, kunhan saan mallikappaleet tehtyä ja josta varmasti räpsin tarkempia kuvia vähän myöhemmin. Toivottavasti nää jutut tulee tulevaisuudessakin olemaan sellaisia yhteisiä, pieniä hetkiä.