YY, KAA, KOO - HYVÄSTIT VAIPOILLE (VINKIT POTTAILUUN)

Yy, kaa, koo - mä istun potalle...

Lauloi meidän televisiosta jumputtava Ti-Ti Nalle yhdestä seitsemään kertaan viikossa marraskuun viimeisestä viikonlopusta aina maaliskuuhun asti. Suurin osa esikoiseni ikäisistä kai pottailee enemmän tai vähemmän, ja samaa tehdään luonnollisesti näiden seinien sisällä, joten ajattelin jakaa joitain vinkkejä, jotka meillä on tehneet pottailusta kivan jutun kuluneen parin vuoden aikana.

1) Lapsentahtisuus

Pottahan meille hankittiin jo kesällä 2014, eli esikoisen ollessa reilu puolivuotias. Siitä huolimatta ollaan pottailtu alusta asti kovin lapsentahtisesti, koska en usko pakottamisen tuottavan tulosta. Välillä pottailtiin päivittäin ja välillä oli viikkoja, ettei edes vilkaistu tätä kohti. Luotettiin siihen, että omalla tahdilla ja pienellä kannustuksella homma hoituu itsestään. Toki pientä pakottamisen tarvetta on ollut, kun kyseessä on kuitenkin uhma, joka toisinaan laittaa vastaan ihan kaikessa, mutta sekin ollut vasta potan ollessa jo ihan tuttu juttu.

2) Laulaminen ja kirjat

Lapsentahtisuudesta huolimatta joissain tilanteissa X on kuitenkin ollut parempi koittaa saada poika pysymään potalla ja silloin laulaminen ja kirjojen lukeminen on auttanut. Ihanan, ihanan esiuhman alkaessa 1-vuotiaana oli aika keksiä helpotuksia mm. pukemiseen ja keksin pukemislaulun, joka myöhemmin soveltui myös pottalauluksi. 

3) Batman / muut supersankarit / kulkuvälineet

Jotka lentää vessaan! Uhman iskiessä se vessaan meneminen ei välttämättä nappaa, mutta sinne lentäminen supersankarina tekee hommasta vähän mieluisampaa.

4) Leikin kautta

Ainakin Instagram-seuraajille on tullut varsin tutuksi meidän Late Lammas aka Kasperi the Lammas ja Lauri Kasperinakin tunnettu kaveri, joka kulkee siellä missä poikakin. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun tämä on aamuseitsemän kiikuttanut mulle leikeistään pikkuveljen vaippoja ja Kasperin, jolle on pitänyt vaihtaa vaippa. Vessasta löytyy aina välillä myös mun vanhan Baby Bornin potta, jossa Kasperi käy silloin tällöin.

5) Tarrat

Iso valikoima erilaisia tarroja, joista saa valita tahtomansa, kun siihen on aihetta. Poika tiesi alkuun tarkalleen montako tarraa milloinkin tulee ja piti huolen, että jokainen niistä tuli saatua.

6) Vessakello

Koliikkikuukausina» mun pää tunnetusti laahaili aika paljon perässä ja usein havahduin siihen, että hei, viime kerrastahan on yli tunti. Vessakello sopi siis molemmille ja asettelin tietyin väliajoin herätyksiä puhelimeen. Vessakellon soidessa kuuluu keskeyttää leikit ja mennä reippaasti vessaan.

7) Mieleiset bokserit

Meidän arkeen sisällytetään mahdollisimman paljon 2,5-vuotiaalle sopivia valintoja ja yksi niistä on ollut boksereiden osto. Sen sijaan, että oisin valinnut nämä itse, löin pojalle X määrän erilaisia boksereita eteen, joista tämä sitten sai valita itselleen määrän Y. Tämä saa myös valita, mitkä tahtoo jalkaansa ja näin ilman vaippaa oleminen on 10 kertaa hauskempaa, kun jalasta löytyy bokserit, jotka on saanut valita hei ihan ite.

8) Kehut ja kannustukset

Hyvä, just noin! Hei hienosti sanoit. Vitsi oot taitava! Sust saa olla niin ylpee!! - niitä pieniä lauseita, jotka saa taaperolle hyvän mielen ja onnistumisen tunteen.


...taas yy, kaa, koo - hyvästit vaipoille!, se Ti-Ti jatkaa.

Lue myös 9 vinkkiä taaperon hammaspesuun»!

6 kommenttia

  1. me tappelemme juuri esikoisen kanssa tästä aiheesta ja pitää kokeilla neuvojasi! kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on apua ja jos ei oo niin ajan kanssa sit vaan. :)

      Poista
  2. Asiasta kukkaruukkuun. Saanko kysyä, kauanko teillä kesti yritys saada lapset? Monta kiertoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kierto ihan sekasin. Menkat tuli välillä kahdesti kuussa ja välillä ne oli kolme kuukautta pois. Kiertojen määrästä ei siis mitään hajua Juuson aikaan. Eemistä taas en edes ehtiny laskeskella niitä, kun olin valmistautunu samaan ja ajattelin, et päästään helpommalla, kun hankin lääkityksen kierron tasaamiseen. Varmaan viikko ennen sitä lääkäriä plussasin. :)

      Poista
  3. Vau! Meillä on vielä yövaipat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottaa kummasti, kun on vaan yks vaippailija päivällä. :)

      Poista