TOISESTA KORVASTA SISÄÄN & NEUVOLAN OVESTA ULOS

4kk-neuvolassa mainitsin siitä, miten vauva itki edelleen öisin kolmesta seitsemään tuntia. Kerroin, miten rauhoittuminen tapahtuu lopulta rinnan päällä maatessa ja että pois laskeminen aiheuttaa heti huudon. Kerroin, läheisyyden olevan vauvalle tärkeä juttu ja että mulle on ihan okei, nukkua poika sylissä, kunhan pääsen itsekin makaamaan. Käytiin läpi meidän yötä ja sanoin, että musta meillä menee nukahtamisen jälkeen hyvin, koska perhepeti mahdollisti sen, etten herännyt edes yösyöttöihin. Yhtäkkiä sain vahvan neuvon alkaa totuttamaan poikaa omaan sänkyyn. Hämmennyin ja varmaankin nyökyttelin, ja vasta kotona mulle iski mitämiks-fiilis. Mä olin valvonut neljä kuukautta, todennut vauvan kaipaavan läheisyyttä ja ollut tyytyväinen siihen, etten joutunut heräämään syöttöjen ajaksi. Sitten mun käytännössä käskettiin huudattaa pientä lisää viemällä kaivattu läheisyys ja hylkäämällä omaan sänkyyn, jossa huuto todistetusti vain kasvoi. Lisäksi mä olisin joutunut heräilemään öisin syöttääkseni vauvaa. Voitte arvata siirryttiinkö meillä pinnasänkyyn vai jatkettiinko perhepedissä nukkumista.

Viiden kuukauden iässä raastava koliikki oli vihdoin ohi ja oltiin nukuttu pari viikkoa hyvin. Pieni rauhottui helposti vaunuihin, joten vaunut oli meidän sängyn päässä ja se oli meillä toimiva juttu. Opeteltiin yhdessä hitaasti siihen, ettei nukuttaisikaan loputtomasti ihokontaktissa. Yöllä otin pojan viereen syömään ja siihen me yleensä nukahdettiin. Siirsin takaisin vaunuihin vasta, jos satuin heräämään. Kerroin neuvolassa vielä väsyneenä, mutta silti tyytyväisenä miten koliikki on takana ja että vauva on siirtynyt mun tahdosta perhepedistä vaunuihin. Tyytyväisyys vaihtui nopeasti hämmennykseen, kun vasten kasvoja lävähti lause "No sä voisit kyllä siirtää ihan suoraan siihen omaan sänkyyn, jos teiltä sellainen löytyy." Mumisin jotain, mutten todellakaan saanut sanotuksi sitä, mitä oikeasti ajattelin. En väitä, etteikö neuvola olisi tarkoittanut hyvää, mutta ensimmäisiä kertoja meillä nukahdettiin illalla huutamatta johonkin, joten helvettiäkö sen väliä missä nukkui, kunhan nukkui. Samalla kerralla puhuttiin kiinteiden aloittelusta ja kerroin, että oon suunnitellut niiden aloitusta viiden ja kuuden kuukauden välillä, lähempänä sitä kuutta kuukautta ja ihan rauhassa. No niitä oiskin ihan hyvä aloittaa niin pääsis pikkuhiljaa pois yösyömisestäkin. Aijahas. Hämmenys kasvoi, sillä mun mielestä yösyöttöjen lopettaminen ei ollut edes keskustelunaihe viiden kuukauden ikäisen, vielä täysimetetyn skidin kohdalla ja kiinteät on kaikkea muuta kuin syy vähentää imetyskertoja - äidinmaito kun on todellisuudessa pääasiallisin ravinto aina vuoden ikään asti, vaikka mäkin oikaisen sen suhteen jo toista kertaa.

Parin neuvolan ajan olin jo ehtinyt unohtamaan neuvolan kummalliset neuvot, mutta tällä viikolla suu loksahti jälleen auki. "Sitä yösyömistä vois sit alkaa jättämään jo ihan pois, kun kiinteitäkin menee niin hyvin päivällä..." Ahaa, okei, sä kehotat mua vähentämään syöttämistä ja samalla varaat ajan kasvukontrolliin? Erikoinen logiikka kieltämättä. Mä voin ja jaksan hyvin eikä kerran tai kaksi herääminen yöllä ole mikään ongelma. Missä imetysmyönteisyys ja neuvot lapsentahtiseen imetykseen? En sano imettäväni niin kauan kuin lapsi haluaa, mutta niin kauan kuin musta tuntuu oikeelta ja tää koskee taatusti myös öitä. Tekisi mieli lätkäistä alla oleva kuva neuvolatädin käteen ja muisuttaa vähän siitä, ettei nälkä ole ainoa asia mistä lapsi viestii tahtoessaan rinnalle ja siihen rauhoittuessaan.

Parin kuukauden päästä meillä on taas neuvola ja oon ehkä jo unohtanut nää, mutta koitan muistaa ja olla valmiina vastaamaan seuraavaan letkautukseen oman mielipiteeni. Toisaalta kyllä hirveesti toivon, että omituisten sijaisten vaihtuminen loppuisi ja oma terveydenhoitaja palaisi pysyvästi takaisin. Oon saanut purettua turhautumisen nopeasti pois, mutta lähinnä mua ärsyttää ja kiukuttaa tän kaltaiset neuvot niiden äitien tai vanhempien puolesta, jotka on itsestään ja tavoistaan epävarmoja, ja jotka kokee omat tapansa huonommiksi neuvolan heittäessä "parempia" vaihtoehtoja. Jos mä oisin ollut omista toimintatavoista epävarmempi, olisi neuvola karistanut viimeisetkin varmuuden rippeet enkä oiskaan uskaltanut tehdä oman pääni mukaan. Hyvä terkka ei seuraa pelkästään suosituksia, tilastoja ja käyriä, hyvä terkka osaa katsoa tilannekohtaisesti ja käyttää maalaisjärkeä.