PENTUJEN BANAANI-PÄÄRYNÄ-KAURAMUFFINSIT

Mä tykkään aina välillä kehittää noille pennuille jotain kivaa iltapalaa ja etenkin puurorieskat» on ihan hitti. Kävipä taas niin, että halusin keksiä näille jotain uutta, mutta kaapissa ei tuttuun tapaan ollut mitään ihmeellistä. Googletin ihan pienen hetken ja törmäsin ohjeeseen, jota lähdin soveltamaan ja näin meille löytyi uusi herkku, banaani-päärynä-kauramuffinsit.

Banaani-päärynä-kauramuffinseihin tarvitset:

3dl kaurahiutaleita
2tl leivinjauhetta
3 munaa
0,5dl maitoa
1rkl hunajaa
1tl suolaa
2tl kanelia
2 isoa banaania
1,5 päärynää

Sekoita kaurahiutaleet ja leivinjauhe, ja survo tavalla tai toisella jauhoksi. Meillä ei ihmevehkeitä ole, mutta sauvasekoitin kävi hyvin. Sekoita munat, maito, hunaja, suola ja kaneli sekaisin. Pilko banaanit ja päärynä sopiviksi paloiksi tai soseuta ne sauvasekoittimella aiemmin mainittujen kanssa. Lisää joukkoon kaurajauhot, sekoita, annostele muffinsivuokiin ja paistaa 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Mä tein näitä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla pelkällä banaanilla soseuttaen banaanin tehosekoittimella, mutta mun makuun muffinsit maistuivat liikaa kauralle ja liian vähän banaanille. Tänään tein näitä uudestaan lisäten joukkoon päärynää sekä jättäen tämän ja banaanin paloiksi ja omaan suuhun maistui jo paremmilta, mutten mä näitä jatkossakaan aio syödä maistamista enempää. Lapsille upposi kummatkin ihan hullulla tavalla ja siksi nää onkin nimenomaan pentujen muffinsit. Kunhan saadaan aikaiseksi ostettua niin mä haluan koittaa banaanin kaveriksi marjoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti